Suunnittelua 2013

Aloittaja Maria, 06.02.13 - klo:22:23

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

06.02.13 - klo:22:23 Viimeisin muokkaus: 28.02.13 - klo:20:44 käyttäjältä Maria
Kertoisitteko mielipiteitä miittijärjestelyistä?  hat1

Minusta olisi ollut kiva se viime vuotinen juttu; lauantaina käytäisiin HMKP-tapahtumassa,
eli kevättapaaminen järjestettäisiin nyt sitten Jyväskylän lähelle.
Kivaa siinä oli kyllä myös se, että saatiin olla omalla porukalla omassa rauhassa.
Joten siksi olen etsinyt samanlaista paikkaa kuin Ähtäri ja Tahko oli,
eli kiinni, mutta avaavat ovensa viikonlopuksi vain meille.

Kyseinen yhtälö ei nyt millään meinaa ottaa onnistuakseen.
Paikat, jotka Jyväskylän lähellä ovat kiinni, myös pysyvät kiinni  wallhead

Joten aloin miettiä vaihtoehtoa bee.
Sitä, että unohdetaan HMKP ja etsitään vain paikka, suhteellisen keskeltä Suomea, tyyliin Patalahti,
joka olisi tarpeeksi pieni, että sen voisi valloittaa kokonaan itselleen, mutta sen pitäisi olla myös tarpeeksi suuri,
jotta kaikki mahtuisivat samaan pihapiiriin. (Patalahdesta piti joidenkin lähteä Himokselle)

No se olisi siinä nippanappa Hotelli Pyhäsalmessa, mahdutaanko vai ei. Huonehinnat ja ruoat tosi halvat,
mutta yöpymään jouduttaisiin mm.takkahuoneessa siskonpeteillä ja joukkueteltassa ulkona,
jos osallistujia tulee yli 96 hlöä. Eli oltaisiin siellä sitten kuin leirillä ainakin.
Paikkahan on keskellä ei mitään, mutta mitä "ylimääräistä" kokoontumisiin tarvitsisikaan...
Pihalla on järvenranta ja nuotiopaikka ja jopa pieni näyttämö. Ohjelmalle mukavat puitteet.
Palvelu ja tunnelma siis varmasti ensiluokkaista, mutta nouseeko kynnykseksi liika läheisyys, jos 2h-huoneisiin
tungetaan kolmas lisäpedille  sa_doh

Toinen miellyttävä kontaktointi tuli Kukkapäästä Saimaan rannalta.
Venäläisturismia varten rakennettu romanttinen mökkikylä+hotelli.
2hh hotellihuoneita ei valitettavasti ole kuin 3 kpl, eli majoitus tapahtuisi 6-hengen saunallisissa luksusmökeissä,
joissa on kodinkoneista, astiastoista ja liinavaatteista lähtien ihan kaikki ja hintaan myös sisältyy aamiaiset ja loppusiivoukset.
Mökit on rykelmässä eli ainakin pysyttäisiin yhtä kivasti koossa kuin Pyhäsalmessakin.
Yksi mökki maksaisi 270 € /pe-su eli vain parikymppiä per nenu per vuorokausi.
Kukkapäästä oltiin innoissaan myymässä kirkkovenesoutua jne meille ajankuluksi.
Ongelmallista voisi olla se, jos osallistujat eivät ennestään tunne porukkaa,
niin miten 6-hengen kimppamajoitukset muodostetaan...
  ( Ongelmallistahan se on silloinkin, kun on tutustunut tähän porukkaan  icon_mrgreen)


Powerparkista saamani tarjous oli sellainen,
että yhdessä Jarskan, Lehtosen ja Timpan kanssa tyrmättiin se heti.
Sitä paitsi huvipuiston hälinässä porukka hajoaisi helposti.
Powerpark on varmasti hyvä viikonlopunviettopaikka esim. perheen kesken
ja silloin tuntuu isolle edulle, jos päivän ranneke kuuluu hotellihuoneen hintaan.
Mutta isoille ryhmille majoitus- ja ruokailupalvelut kaipaisivat hieman viritystä...


Tahko tietenkin haluaisi meidät taas heille  03Biker Samoin Summassaari.


Ajoharjoittelu ja hidasajokisa jää minulta järjestämättä, kun tutut kouluttajat ei kyseisenä viikonloppuna ole käytettävissä.
Jos joltakin onnistuu varata asianmukainen rata ja kouluttajat lauantaille, let me know  thumbsup1

Että tämmöstä  ajelu.gif
Osallistukaa monisanaisesti nyt, viikon päästä voi olla jo myöhäistä,
kun asioita pyritään lyömään lukkoon nopeasti.

Iltaa.  Tota noin kun kerran vuodessa päästään serekin kanssa lähtemään kahdestaan niin haluaisin ainakin 2hlön huoneen hänen kanssa enkä mitään kimppa majotusta. 

Elämä on

Lainaus käyttäjältä: Maikki - 07.02.13 - klo:21:04
Iltaa.  Tota noin kun kerran vuodessa päästään serekin kanssa lähtemään kahdestaan niin haluaisin ainakin 2hlön huoneen hänen kanssa enkä mitään kimppa majotusta.

Samaa mieltä.
Porukkaa on tosi kiva nähdä yhdessä, mut tykkään nukkua kyl vaan emännän kanssa kaharestaan...ja vaikka lempiäkki, jos aikaa liikenee.

Maikki ja Jarska puhuu asiaa. Tutun partnerin kanssa on kiva köllötellä ihan kahdestaan sen aikaa, kun ehtii. Onko tuo Summassaaren vaihtoehto ihan pois suljettu? Maisemat ja maastot ainakin olisivat ihan kivat. Ja sijaintikin kohtuullisen keskeinen...

08.02.13 - klo:10:20 #4 Viimeisin muokkaus: 08.02.13 - klo:10:22 käyttäjältä jarska
Lainaus käyttäjältä: aniinima - 08.02.13 - klo:08:08
Onko tuo Summassaaren vaihtoehto ihan pois suljettu? Maisemat ja maastot ainakin olisivat ihan kivat. Ja sijaintikin kohtuullisen keskeinen...

Ei ole poissuljettu, mä ainakin tykkäsin kovasti paikasta, eikä mua häiritte tippaakaan että ollaan siellä jo tavattu.
Hyvä palvelu, yöpymisen voi päättää nukkuuko hotellin puolella vaiko mökeissä, nätti ranta ja pirun kylmää vettä keväällä...kokeiltu on, hieno mahdollisuus grillailla ja istua iltaa nuotion äärellä, isollakin porukalla, kohtuulliset hinnat,  jne.

08.02.13 - klo:12:48 #5 Viimeisin muokkaus: 08.02.13 - klo:12:50 käyttäjältä Timppa
Lainaus käyttäjältä: jarska - 07.02.13 - klo:22:45
......ja vaikka lempiäkki, jos aikaa liikenee.

22yikes ......

Kyllä se 2hh olis meistäkin ihan ehdoton....

Summassaari/Tahko... sopis, "vuoroin vierailla" tai jotakin. Kunnes löytyy jokin vastaava paikka.
Olis rantaa, grillauspaikkaa, mökkejä, huoneita, Tanssilattiaa ja ihmettelevä karaokevetäjä..... icon_mrgreen
SS1000, SS1000PF Kimppa, BB2500K Kimppa, SS1000AFin, IBAF Scandinavia Rally-15, SS1000PF, SS1000 AR-15,SS1000AR-22

Lainaus käyttäjältä: Timppa - 08.02.13 - klo:12:48
Lainaus käyttäjältä: jarska - 07.02.13 - klo:22:45
......ja vaikka lempiäkki, jos aikaa liikenee.

22yikes ......

Kyllä se 2hh olis meistäkin ihan ehdoton....

Summassaari/Tahko... sopis, "vuoroin vierailla" tai jotakin. Kunnes löytyy jokin vastaava paikka.
Olis rantaa, grillauspaikkaa, mökkejä, huoneita, Tanssilattiaa ja ihmettelevä karaokevetäjä..... icon_mrgreen

Tuli tuossa mieleen... En tiedä onko liian kaukana keskimäärin, mutta entä Oulunjärvi, jonka rannalla ja saaressa on pari leirintä aluetta. Onko kellään kokemuksia? Onko ihan susi ajatus?

08.02.13 - klo:15:52 #7 Viimeisin muokkaus: 08.02.13 - klo:16:12 käyttäjältä uusipanisti05
Onko mitään nuo kuntoutuskeskukset?? Sopiis tälläiselle yli kuuskymppiselle. horisko
Soitin muuten tuonne Vaasan rantasipi hotellille ja he olivat kiinnostuneita (tietysti). Siellä on n. 180 huonetta ja huoneen hintaan kuuluu trobiklandian käyttö. Lupasivat vääntää paketin, tarjouksen jos heihin otetaan yhteyttä. P. 062838000 Yhteydenotot  arkisin klo. 9-15

Kaikki kelpaa,kunhan on kahden hengen huoneet!
Summassaari oli mahtava paikka ja sitäpaitsi oltiinhan Patalahdessakin 2010 sekä keväällä,että syksyllä.
Varmasti mukana,jos vain työt antaa periksi.On tuo tulevaisuus vähän hämärän peitossa,kun päättivät purkaa "paperikoneeni" ja myydä sen jonnekkin vinkuintiaan? :'(

Summassaarelle minäkin annan ääneni  062802jumpie
You Only Live Twise

Lainaus käyttäjältä: MacMotoristi - 08.02.13 - klo:15:06
Tuli tuossa mieleen... En tiedä onko liian kaukana keskimäärin, mutta entä Oulunjärvi, jonka rannalla ja saaressa on pari leirintä aluetta. Onko kellään kokemuksia? Onko ihan susi ajatus?

Manamansalon Kultahiekat aukeaa vasta 25.5. ja suht.kalliit mökkihinnat.
Samoin ne pienemmät leirintäalueet, joissa ei ole majoitustilaa kuin muutamalle kymmenelle hengelle. Karavaani- ja telttapaikkoja olisi kyllä, mutta...
Hotellit myös liian pieniä meille.
Mulla on jonkin verran tuttuja, jotka käy Oulujärvellä vähintään pari kertaa kesässä
joten uskallan väittää ihanaksi paikaksi, vaikkei omakohtaista kokemusta olekaan. ajelu.gif

Lainaus käyttäjältä: uusipanisti05 - 08.02.13 - klo:15:52
Onko mitään nuo kuntoutuskeskukset?? Sopiis tälläiselle yli kuuskymppiselle. horisko
Soitin muuten tuonne Vaasan rantasipi hotellille ja he olivat kiinnostuneita (tietysti). Siellä on n. 180 huonetta ja huoneen hintaan kuuluu trobiklandian käyttö. Lupasivat vääntää paketin, tarjouksen jos heihin otetaan yhteyttä. P. 062838000 Yhteydenotot arkisin klo. 9-15

Kiitos vinkistä thumbsup1 otan yhteyttä.
Samoin pyydän tarjouksen Rantasalmen Lomakeskus Järvisydämestä (tilaa 150 hlölle).
Lisääkin paikkoja saa ehdotella, vertaileminen on joskus palkitsevaa :)

Lainaus käyttäjältä: jarska - 07.02.13 - klo:22:45
...ja vaikka lempiäkki, jos aikaa liikenee.

...niin jos suinkin liikenee aikaa... ne tarvittavat sekunnit reps

nolstuttaa

Asiallista miittisuunnittelua.

Lainaus käyttäjältä: MacMotoristi - 08.02.13 - klo:15:06
Lainaus käyttäjältä: Timppa - 08.02.13 - klo:12:48
Lainaus käyttäjältä: jarska - 07.02.13 - klo:22:45
......ja vaikka lempiäkki, jos aikaa liikenee.

22yikes ......

Kyllä se 2hh olis meistäkin ihan ehdoton....

Summassaari/Tahko... sopis, "vuoroin vierailla" tai jotakin. Kunnes löytyy jokin vastaava paikka.
Olis rantaa, grillauspaikkaa, mökkejä, huoneita, Tanssilattiaa ja ihmettelevä karaokevetäjä..... icon_mrgreen

Tuli tuossa mieleen... En tiedä onko liian kaukana keskimäärin, mutta entä Oulunjärvi, jonka rannalla ja saaressa on pari leirintä aluetta. Onko kellään kokemuksia? Onko ihan susi ajatus?

Olin 2006 tai 2007 oulunjärven oliko nyt hopearanta vai kultaranta teltalla yhden yön, itikoita ja pirusti, mökit 4 punkkaa ja pöytä, ainakin sillon oli aikast surkeessa kunnossa eikä siellä ollu kun kioski auki, ranta oli kyllä hieno pitkä hiekkaranta, mut ei siellä mitään kunnon palvelua ollu !!!

Serekki ehotteli Mikkeliin mänijöitä??!?!

Summis olis ihan kiva paikka myös
Elämä on

Powered by EzPortal