5.PanFun kevättapaaminen 17.5.-19.5.2013 PYHÄNIEMI

Aloittaja Maria, 28.02.13 - klo:14:59

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Olipa kerran neljä ihanaa motoristia, joiden teki mieli osallistua mukavaan kokoontumiseen.  :-*
Aurinko sulatti jäitä keskipäivän molemmin puolin ja kalenteri näytti huhtikuun kymmenettä.

Kevät silmissään tämä nelikko päätti soittaa kotihengettärelle Pyhäniemeen
ja varata majoituksen.
Reissusta tulisi aivan upea!

Langan päässä oli kuitenkin hetken kiusallisen hiljaista.
Ja sen jatkeeksi pahoitteleva ääni vastasi, ettei tilaa enää ole.
Kaikki järjestelyt, joita on voitu tehdä, on tehty.

Kaiken toivonsa menettäneenä kotihengetär tavoitti viisaan ja hyvän sivuston nimeltä PanFun
ja kysyi:
"Olisiko jonkun pariskunnan ollut mahdollista majoittua johonkin toiseen 2mh-mökkiin, jossa myöskin on vain 2 henkeä?"

Kukaan ei tiennyt, mitä tuleman piti.
Ehkä kaikki tyhjät huoneet pidettiin tyhjinä loppuun asti.
Tarinassa jäätiin odottamaan mitä foorumi vastasi.

;D

Lainaus käyttäjältä: lehtonen - 12.04.13 - klo:08:33
Arpajaispalkintoja on tiedossa jo aika mukavasti, mutta ei vielä "jokaiselle jotakin" -määrää.
Aikaa on vielä reilu kuukausi, joten vielä ehditte kysellä firmoista, tai valmistaa itse tavaroita arvontaan.  thumbsup1

Muistakaa ilmoittaa myös lahjoittavien firmojen nimet.
Julkaisemme ne sekä arvonnan yhteydessä miitingissä että täällä foorumilla.

Lainaus käyttäjältä: Maria - 13.04.13 - klo:21:34
"Olisiko jonkun pariskunnan ollut mahdollista majoittua johonkin toiseen 2mh-mökkiin, jossa myöskin on vain 2 henkeä?"

Ensi vuonna mennään isoon hotelliin.
Sitten on aivan turha tulla itkemään,
ettei oikein tykkäisi oman makkarinsa seinän takana nukkuvan ketään  :D
Ei tarvitse respan säätää ylimääräisiä ja jättää soittorumban päätteeksi joka toista huonetta tyhjäksi.

2mh-mökkihän on kahden makuuhuoneen kesämökki
ei siis 2 hengen leirintämökki.
Kuten ei 1mh-mökkikään ole 1 hengen koirankoppi vaan 60neliön kaksio.
Katsokaa pohjapiirrustukset liitteistä.

Mutta minä varatessani paikan meille
sanoin, että varataan meille kaikki mökit - pelkästään 2 hengelle kukin.
Tämä erikoinen poikkeusjärjestely onnistui, kun siivouksesta ja hinnasta neuvoteltiin.
Ja siinä uskossa, että meitä on max.100 tulijaa.
Ennakoin sen verran, että isoimpien mökkien (3mh ja 4mh-mökkien) varaajat voivat kohdata tilanteen,
että saavatkin perheenlisäystä.
Sitä en arvannut, että tulee olemaan yli 130 pannaristia paikan päällä  rd11  hat1

Tilaa on vaikka kuinka, mutta sitä tyhjää tilaa nyt vain ei voida käyttää  :-[

Minulla on olo vähän niin kuin jakaisin soppaa jonossa,
jossa aikaisemmin jonoon tulleilla olisi täysi oikeus istua kannen päällä
enkä voisi antaa yli jääneitä annoksia myöhemmin jonoon tulleille.

En voi perua puheitani.
Kaikilla on oikeus olla yksin 2mh-mökeissään tyhjine huoneineen.
Ihan samalla tavalla kuin on oikeus olla yksin myös isoissa yli 60neliöisissä 1mh-mökeissä,
jotka ovat oikeasti 4-6 hengen mökkejä.

Jos uudet tulijat eivät ole sokerista  shakehands
ja jos joku voisi antaa tyhjistä huoneistaan patjat lainaksi,
niin yksi ratkaisu olisi se, että tulokkaat nukkuisivat meidän mökin olohuone-eteisen lattialla.

14.04.13 - klo:09:31 #153 Viimeisin muokkaus: 14.04.13 - klo:10:33 käyttäjältä Mphessu
Pyhäniemen majoitussopan keiton jakamisessa on vielä mahdollisuuksia.

Sopan jakamisessa komppaniassakin (satojen vuosien kokemusten tuloksia) oli muutamia periaatteita, kuten
- ruokaa pitää riittää kaikille eli annoskoko joustaa tai   soppaa voidaan "jatkaa"
- Jakaja syö viimeksi.

Nyt punnitaan voorumilaisten oikeudenmukaista kohtelua ja kaverihenkeä.
Löysää tilaa lienee Pyhäniemen varauslistoilla  2mhh mökeissä, joissa on tyhjiä kammareita.
Tällaisten mökkien varanneet voisivat kertoa , että tervetuloa kämpikseen.
Viimeisenä reservinä on myös luovuttaa oma paikkansa todelliseen tarpeeseen ja tähänkin löytyy valmiutta, jos kaikki bunkat on täytetty.
"Arvoina hauskuus, avoimuus, rehtiys, tasa-arvo, ystävällisyys ja auttavaisuus"
:-X

15.04.13 - klo:17:53 #154 Viimeisin muokkaus: 15.04.13 - klo:18:13 käyttäjältä Maria
Lainaus käyttäjältä: Mphessu - 14.04.13 - klo:09:31
- Jakaja syö viimeksi.

:D  jarskan vieressä siis on paikka tyhjänä!
Tulen mukaan vasta kun kaikki muut ovat saaneet yösijan  figine kumpahan ei tarttis jonkun karvasen miehen takia jäädä kotiin.

15.04.13 - klo:18:07 #155 Viimeisin muokkaus: 15.04.13 - klo:18:18 käyttäjältä Maria
Lainaus käyttäjältä: Mphessu - 14.04.13 - klo:09:31
Nyt punnitaan voorumilaisten oikeudenmukaista kohtelua ja kaverihenkeä.
Löysää tilaa lienee Pyhäniemen varauslistoilla 2mhh mökeissä, joissa on tyhjiä kammareita.
Tällaisten mökkien varanneet voisivat kertoa , että tervetuloa kämpikseen.

Kahden makuuhuoneen (+kahden vuodesohvan) huviloissa
tosiaan on tilaa 6-8 hengelle. Ja niissä on melkein kaikissa tyhjiä huoneita nyt.

Ja yhden makuuhuoneen (+yhden vuodesohvan) lomakodeissa on tilaa 4-6 henkilölle.

Kaikki 3mh-mökit ja 4mh-mökit sen sijaan on täynnä.
(meidän mökkiin kyllä saa tulla patjoille lattialle, jos vain selkä kestää ja patjoja saadaan)

Semmoinenkin hätävaihtoehto on vielä olemassa, että me ollaan paikalla Jarin kans vain la-su.
Tällöin meidät majoitettaisiin sellaiseen mökkiin,
joka on Holiday Clubin vuokraamana lomahuoneistona lauantai-iltaan asti.

Eli la-aamusta paikalle,
mukana kimppa-ajelulla ja päivän tohinoissa + yhteisillallisella ja illalla kamat mökkiin ja saunomaan ja niin pois päin.
Mutta se on vielä vähän auki, että luopuuko lomalaiset tosiaan mökistä jo la,
kun heillä on kyllä varattuna se su asti. Olivat vain alustavasti sanoneet,
että ehkä lähtevät kotiin jo la.

Jää nähtäväksi.

15.04.13 - klo:18:26 #157 Viimeisin muokkaus: 15.04.13 - klo:18:29 käyttäjältä Maria
MITEN MAJOITETAAN LOPUT MEISTÄ?
- neljä pannaristia on jonossa.

JOKO

Lainaus käyttäjältä: Mphessu - 14.04.13 - klo:09:31
2mhh mökeissä, joissa on tyhjiä kammareita.
Tällaisten mökkien varanneet voisivat kertoa , että tervetuloa kämpikseen.

TAI

Lainaus käyttäjältä: Maria - 13.04.13 - klo:21:34

"Olisiko jonkun pariskunnan ollut mahdollista majoittua johonkin toiseen 2mh-mökkiin, jossa myöskin on vain 2 henkeä?"

TAI

Vuodesohville/ lattioille patjoille  kaikkein isoimpiin mökkeihin, jotka on jo täynnä,
mutta kun ei ole niin nöpönuukaa, onko kämppiksiä 8 vai 10 kpl.
Ilo vain lisääntyy kun on enemmän suita nauramassa  21.gif

Oletan, että osa varanneista ei ole useinkaan lukemassa näitä palstoja, eivätkä senvuoksi tiedä patjapulasta mitään.

Lainaus käyttäjältä: uusipanisti05 - 15.04.13 - klo:21:56
Oletan, että osa varanneista ei ole useinkaan lukemassa näitä palstoja, eivätkä senvuoksi tiedä patjapulasta mitään.

Onhan tässä viestinnässä vielä keinoja kuten
Johannalta lista majoitusvarauksista Marialle ja
sitten YV:llä vetoomus pannaristihengessä ja
sitten kovempi laittaa tuo taulukko näkyviiin ja
sitten voimme kukin antaa sivustatukea tuntemillemme ..
ja sitten...
:-X

Lainaus käyttäjältä: Maria - 15.04.13 - klo:18:07
Semmoinenkin hätävaihtoehto on vielä olemassa, että me ollaan paikalla Jarin kans vain la-su.
Tällöin meidät majoitettaisiin sellaiseen mökkiin,
joka on Holiday Clubin vuokraamana lomahuoneistona lauantai-iltaan asti.

Eli la-aamusta paikalle,
mukana kimppa-ajelulla ja päivän tohinoissa + yhteisillallisella ja illalla kamat mökkiin ja saunomaan ja niin pois päin.
Mutta se on vielä vähän auki, että luopuuko lomalaiset tosiaan mökistä jo la,
kun heillä on kyllä varattuna se su asti. Olivat vain alustavasti sanoneet,
että ehkä lähtevät kotiin jo la.

Jää nähtäväksi.

Kyllä komppanian päällikön ja vääpelin on oltava paikalla jo perjantaina.
Ellei muuta petipaikkaa ole, niin meidän kämpän sohvalle. thumbsup1

Lainaus käyttäjältä: lehtonen - 16.04.13 - klo:06:53

olen kyl samaa mieltä että Maria ja Jarska kuuluu olla paikalla perjantaista - sunnuntaihin :)
Elämä on

Mulla olis semmonen kahden hengen omalla pumpulla oleva vieraspatja  168x207x40 cm
kait ton sais jonnekkin levitettyä ja mulla olis myös kuljetus kapasiteettia tuoda se mukana joko
takapenkille tai peräkärryyn.
OTANKO MUKAAN ?

Lainaus käyttäjältä: Mphessu - 15.04.13 - klo:23:15
Lainaus käyttäjältä: uusipanisti05 - 15.04.13 - klo:21:56
Oletan, että osa varanneista ei ole useinkaan lukemassa näitä palstoja, eivätkä senvuoksi tiedä patjapulasta mitään.

Onhan tässä viestinnässä vielä keinoja kuten
Johannalta lista majoitusvarauksista Marialle ja
sitten YV:llä vetoomus pannaristihengessä ja
sitten kovempi laittaa tuo taulukko näkyviiin ja
sitten voimme kukin antaa sivustatukea tuntemillemme ..
ja sitten...
:-X

Marialta kuultua...

Johanna on jo soitellut mahdollisille kämppäkavereiden tarjoojille, joilla tilaa.
En tiedä sitten millä menestyksellä, kysellään..

Powered by EzPortal