TuPo Jo toisenkerran perinteinen Sydän-Hämeen kierros A-luokan kimppa-ajona. 09-10.06-12
Tämän kertainen, ajo reitti knuppel2 selviää kevään aikana. rd11 03Biker t. Make
09-10.06 TuPo A-luokan kimppa-ajona Sydän-hämeeseen. Lähtö klo 10.00 Hyrylästä kahvio Vanhan Unkan pihalta, jonka Rahtarit Helsingin osasto valitsi vuoden 2011 Rahti-rastiksi. Paikka on noin 2 km Hyrylästä Hyvinkää/ Hämeelinnan suuntaan tietä numero 45. Matkaa tehdään mutkateitä ja välillä vähän isompiakin teitä pitkin. Jokela-Ridasjärvi-Sälinkää-Lappila-Kärkölä kk. Hämeenkoski-Lammi-Luopioinen, jossa suositaan meikäläisen mökkikuntaa ja pidetään ruokailu- tauko, kahvila/ravintola Liekissä, josta saa maittavaa ruokaa noutopöydästä. Ruokatauon jälkeen ajetaan mutkatielenkki ja mennään meidän mökille yöksi. Ne joilla on vielä talviturkki, voivat sen jättää Kukkianjärveen, lisäksi illan viettoa. Paluumatka päätetää sunnuntaina fiiliksen mukaan.
Sateen sattuessa ajetaan sateessa. Kaikki mukaan mielellään ennakko ilmoituksia, jotta tiedetään "varata pullat ja palautus juomat" t. Make rd11 03Biker
Sunnuntain paluuretti oli. Luopioinen - Pälkäne - Vehoniemi museo , kahvit ja munkit - Kangasala - Valkeakoski - Sääksmäki - Iittala - Parola - Mierolan siltakaviossa välipala paussi - Aulanko - Hämeenlinna - Janakkala - Hikiä - Jokela Ja Hyrylään tankkaamaan 466 km. ja 19,50 litraa ysivitosta thumbsup1 kiitoksia kaikille mukana olijoile yhdessä olosta t. make
Päivä olis sopiva thumbsup1, voisi liittyä mukaan.
Tässä vaiheessa voin luvata että olen mukana. T. Kalle kylkylkyl
Tälläkertaa päivä sopii minullekin, joten olen tulossa mukaan...
Terv. Hannu hat1
Lainaus käyttäjältä: Make - 28.05.12 - klo:16:11
09-10.06 TuPo A-luokan kimppa-ajona Sydän-hämeeseen. Lähtö klo 10.00 Hyrylästä kahvio Vanhan Unkan pihalta, jonka Rahtarit Helsingin osasto valitsi vuoden 2011 Rahti-rastiksi. Paikka on noin 2 km Hyrylästä Hyvinkää/ Hämeelinnan suuntaan tietä numero 45. Matkaa tehdään mutkateitä ja välillä vähän isompiakin teitä pitkin. Jokela-Ridasjärvi-Sälinkää-Lappila-Kärkölä kk. Hämeenkoski-Lammi-Luopioinen, jossa suositaan meikäläisen mökkikuntaa ja pidetään ruokailu- tauko, kahvila/ravintola Liekissä, josta saa maittavaa ruokaa noutopöydästä. Ruokatauon jälkeen ajetaan mutkatielenkki ja mennään meidän mökille yöksi. Ne joilla on vielä talviturkki, voivat sen jättää Kukkianjärveen, lisäksi illan viettoa. Paluumatka päätetää sunnuntaina fiiliksen mukaan.
Sateen sattuessa ajetaan sateessa. Kaikki mukaan mielellään ennakko ilmoituksia, jotta tiedetään "varata pullat ja palautus juomat" t. Make rd11 03Biker
ikkala on mukana
Kokemuksia Sydän Hämeen kierrokselta
Kokoontuminen oli kutsussa Hyrylän Vanhan Unkan kahvion parkkipaikalle 9.6 klo 10. Säätä uhmaten paikalle ajoivat Mphessu, Hannu -56, AmcRoad ja ajonvetäjä Make.
" Sateen sattuessa ajetaan sateessa " oli kutsussa, joten matkaan lähdettiin pienessä sateessa; Jokela – Ridasjärvi - Sälinkää – Kärkölä – Lammi, jossa levähdettiin ja nautittiin ulkoilmakahvit. Pieni sadekin oli lakannut ennen Kärkölää.
Luopioisiin saavuttiin sopivasti Liekki-ravintolaan lounasaikaan ja pidimme kunnon tauon. Kun energiapuoli oli kunnossa, niin sen jälkeen ajelimme Sappeeseen laskettelemaan (Metsolat-sarjan Urjan rinteet ), ihastelemaan maisemia ja toteamaan ettei pannari ole helpoimpia pehmeässä hiekassa liikuteltavia pyöriä. Vielä lähtiessämme Sappeesta saimme hengen ravintoa kun hetken seurasimme ulkoilmanäytelmän " Noin seitsemän veljeksen poika " harjoituksia. Yksi Speden elokuvista.
Maken ajattaman ketun lenkin jälkeen= Kukkian järven ympäri saavuimme Maken mökin pihaan. Kun oli asetuttu taloksi ja katseltu paikkoja, niin ryhmänä grillin ja saunan lämmitykseen. Talviturkit lähti kaikilta. Saunomisen jälkeen oli ruoan valmistuksen vuoro; grillattua meetwurstia, Kukkian järvestä virvelöityä lohta ( ? virveli oli rannassa todisteena )ym. salaatteja . Marinointiin käytettiin kreikkalais-venäläistä KrakiPalsamia. Hieman tv-urheilua ja koko porukka oli valmis latautumaan tulevan päivän haasteille.
Yöllä oli hieman satanut mutta aamun valjetessa alkoi maa jo kuivua, joten toiveet paremmasta ajosäästä olivat. Yhdeksältä noustiin pyörien päälle; Luopioinen – Aitoo , jossa pidetään Aitoon kirkastusjuhlat, jotka aiemmin olivat uskonnollinen tapahtuma, mutta nykyisin jotakin muuta. Pälkäneen kautta Kangasalaan, jossa poikkesimme Vehoniemen Automuseossa. Kyllä tekniikka on mennyt eteenpäin, ennen kaksilitraisen auton moottorissa oli 50 hv, nyt litraisesta otetaan 100 hv ja kulutus murto-osa vanhaan autoon verrattuna. Valkeakoski – Toijala – Parola, lounastauko Mierolan sillat kahvilassa, vilkas paikka veden äärellä.
Jatkoimme Hämeenlinnan sivuitse ja drive by ihastelua Aulangon miljöölle. Turenki – Hausjärvi – Ridasjärvi – Jokela ( jossa AmcRoad otti oikealle ja Järvenpään kautta Pornaisiin ) Hyrylän ja Ristinummen Nesteelle tankkaamaan pyöriä. Yli 460 km ja kulutus n 4,5 l/100 km ,kahdella pyörällä sama kulutus.
Kuvakertomus "käännetyssä järjestyksessä" on Kuvagalleriassa/Pannaristitkimpat/TuPo .
Hieno reissu hienossa seurassa.
Kiitos!
AmcRoad
Kiitos minunkin puolesta Makelle mahtavasta tarjoilusta ja mukavasta ajoreitistä.
Tuli tutustuttua moneen uuteen tienpätkään ja paikkaan. Liekö vahingossa, vai suunniteltua, että lenkit olivat molempina päivinä täsmälleen saman pituiset. Oli todella nautittava reissu.
Kiitos myös Hessulle ja AmcRoadille mukavasta matkaseurasta...
T:Hannu