Aleksis Kiven reitille TuPo-moottoripyöräkimpassa
Löytöretkien aika ei ole ohi. Moottoripyöräilijän löytöretket ovat niitä seikkailuja, jotka jatkuvat kaiken ikää, kunhan niille vain antaa mahdollisuuden. Toki säiden haltijoita on kunnioitettava turvallisessa ja nautinnollisessa cruisailuissa.
Tuusulan-Porvoon pannaristikimppa järjestää säiden salliessa Aleksis Kiven päivän merkeissä kimppa-ajon 9.10.2011.
Kokoonnutaan klo 13.00 mennessä Tuusulan kirkolle. Ajetaan opastuksellani Seitsemän Veljeksen maisemissa ja kohteissa. Retki päättyy esimerkiksi brunssiin klo 15.00 ravintola Kerholla Hyrylässä . Nuotteihin voi ja kannattaa tutustua MCCT – Etelä Suomessa.
Forecan Juha Föhr ennustaa nyt sunnuntaiksi poutaa. Sateen sattuessa on tyydyttävä virtuaaliyhteisössämme virtuaaliajoon esimerkiksi Googlemapsin "karttaukon" kanssa. bittebitte
Verkko ei voi kuitenkaan korvata oikeita ihmiskontakteja - keskustelua, tutustumista ja yhdessäolon ilmapiiriä. Ajoretkeen kuuluvat taidepaussit, kohteet kulloisenkin mielialan ja reitin mukaan. Parasta on se, kun voi tauolla vaihtaa kokemuksia muiden motoristien kanssa.
Tervetuloa kaikki kynnelle kykenevät. welcome1
Tiämmä – tämä ei ole Länsirannikonkaan RP:eille liian kaukana icon_mrgreen
Pls-kertokaa mahdollisuuksistanne.
Tuus
Mphessu
horisko
Sään salliessa kirkolla tavataan t. make
Kyllä!
Mukana TuPo-kimpassa myös.
Masa ja Ipi.
Moi kaikille!!
Mieli kun kovasti teidän matkaan tekevi. Mut taitaa käydä niin et on tupa täynnä vieraita, joten isännän on kotona oltava...... Jos tilanne tästä ei muutu niin nauttikaa myös minunkin puolesta.
T: Enkku
Ei pysty kykenemään - toinen harrastusaktiviteetti (lentopallo) iskee päälle.
T. Pepe
Mukaan tullaan. Veka Järvenpäästä ja Make lopelta
Pannaristikimpan Kiven löytöretkelle osallistui 9.10. puolenkymmentä sitkeää pannaristia.
Sää oli mitä kaunein , syksyisen aurinkoinen. Luonto oli ruskassa - ei tuulen hiventäkään ja lämpöäkin sopivat 10 astetta. Kerroin pannaristeille Timpan terveiset länsirannikolta. Katso TuPo-kuvagallerian kuvakertomus.
Kokoonnuimme Kiven haudalle ja sytytimme kynttilän kansalliskirjailijamme haudalle.
Pysähdyimme Kiven äidin ja kirkonrakentajan muistokivellä Nahkelassa, josta naapurikylästä räätäli Stenvall vaimonsa Palojoelle löysi.
Ohitimme Aleksin synnyinkodin, Taaborin vuoren ja Vantaanjoen lehtimajan maisemat ja saavuimme Jukolaan - Eteläiseen Hämeeseen. Bongasimme Männistön Venlan mökin ja itse Jukolan talon.
Ylitimme mutkaisen ja korkean Sonninmäen ja laskeuduimme Toukolan kylään. Ei tavattu Rajamäen rykmentin Kaisaa ja Mikkoa, eikä muitakaan tappelukavereita.
Ohitimme "Ilvesjärven", lukkarin tuvan ja saavuimme kirkolle, josta Kivi lämpimiä muistojaan on kertonut.
Jatkoimme Impivaaran Myllykoskelle, jonka rannalla on asunut Kiven kummisetä, joka Tammiston Kyöstinä Seitsemässä Veljeksessä kuvataan.
Raalaan on hieno kymmenen kilometrin mutkapätkä. Raalan kartano (Viertolan kartano) on myös vankka kiinnekohta Kivelle. Olihan hänen isänsä ja kaksi veljeään olleet siellä töissä. Juhani ja Emanuel jopa naivat kartanolaiset ja asuivat siellä. Adlercreutzeilla oli kymmeniä härkiä metsälaitumilla ja sieltä löytyy myös aito hiidenkivi ja Tunturivuori.
Juhani lauloi niin, että hongisto raikui; "Mitä minä huolin veitikka nuori, jolla on rinta kuin tunturivuori. "
HondAntti kuoromiehenä lupasi etsiä sävelen ja sen myöhemmin esittää.
Meitä tuli tervehtimään myös veljesten hevonen Valko. Tyttäreni nelisti sillä Vantaajokivarresta vastapäätä Tunturivuorta.
Jatkoimme taas Nukarin koskien ohi Vanhaa Hämeentietä kohti Tuusulaa. Poikkesimme toki Vanhankylän niemessä ja ajoimme hitaasti ja arvokkaasti Rantatietä appeelle ravintola Kerhoon.
Näin motoristikin voi huomioida kansalliskirjailijamme, jonka hautakivessä lukee Seitsemästä veljeksestä: "Kotomaamme koko kuva, sen ystävälliset äidin kasvot olivat ainiaksi painuneet hänen sydämensä syvyyteen."
Mphessu
horisko
Olipahan todella antoisa, kulttuurintäyteinen Aleksis Kiven kierros. Kiitos MpHessulle erittäin asiantuntevasta opastuksesta!!!
Terveisin Masa.
Olipa hyvä keli Tu-Po kimppa-ajelulle Aleksis Kiven jalanjälkiä seuraten + 10 . Mphessu vetäessä letkaa ja näyttäen ja kertoen kohteet mistä Aleksi Kivi oli kirjoitellut. Onnistunut kimppa-ajo kauniissa säässä. t.make