Norjan matka 09

Aloittaja Timppa, 27.07.09 - klo:21:52

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

27.07.09 - klo:21:52 Viimeisin muokkaus: 23.07.11 - klo:18:28 käyttäjältä Timppa
TI 14.7
Alkukilometrit 113308

Saatuamme mopon lastattua noin puolenpäivän aikoihin, aloitimme matkan kohti Raahea.
Matkalla käväisimme keräilemässä bonuksia ja tankkasimme itsemme sekä mopon.

Taisi olla jo ilta tuloillaan kun kurvasimme motoristi kavereiden Jarskan ja Marian pihaan.
Hieman jutustelua ja iltapurtavaa ja unten maille.
Päivämatka n.440km

KE 15.7
Aamu valkeni aurinkoisena, mutta Jari oli jo livistänyt työmaallensa hoitamaan pakollisia tehtäviään.
Kas peijoonia Isäntä saapuu yllättäin ajoissa kotiin, mutta kuin vastineeksi joutuu Maria lähtemään töihinsä.
Jarska sanoo nyt lähdetäänkin vetämään mutkapätkiä malliin Raahe. Eihän siinä muuta kuin kuteet päälle ja menoksi, mutta samalla soittelee työkaveri joka on tulossa moottoripyörällä pohjoisesta kohti kotia ja sovimme tärskyt 8-Tien Nesteelle.
Siinä kuulumisia pohjoisesta kuunnellessamme paikallinen orava varastaa shown viereisessä pöydässä kaatamalla juomalasin ja ryömimällä sen sisälle litkimään coca-colaa.
Sepolla oli ollut tapahtumarikas reissu naula eturenkaaseen ja eikun karhunpas.. reikään ja patruunoista ilmaa perään, toimii niin kuin junan wc.
Sepon lähtiessä kohti kotia me siiirryimme mutkapätkille. Kyllä oli todella mukavia kurveja taidettiin mennä saman radan yli jopa neljä kertaa.
Jarska sai vielä puhuttua Sarin kawan takapenkille, josko voisi vaikuttaa sitä kautta mopon vaihto aikeisiin. 22yikes Illalla mentiin vielä paikalliseen pizzeriaan syömään pikkuiset pizzat.
No tilaus sisään ja odottelua jumankekka sieltä tulee pizza joka on kooltaan lähes "suurperhe" ja molemmille eihän sellasta pieni mies jaksa kokonaan syödä.
Sitten vatsa täynnä takaisin kämpille ja unten maille.
päivämatka n.150km

TO 16.7
Aamupalan jälkeen pikataipaleelle kohti leviä.Tankkaus, pari pikku pysähdystä ja tankkaus Kittilässä.
Pätkä vielä Sirkantähteen ja kämpille kuteiden vaihtoon.
Lönni ja Jaana jo siellä odottelivatkin nälkäisinä että koska mennään syömään.Paikallinen Panimo ravintola olisi kuuleman mukaan hyvä paikka.
Kyllä vain hyvää ruokaa, mutta ei todellakaan kannata mennä nälkäisenä nimittäin jouduimme odottelemaan ruokaa yli tunnin !!
Emmekä olleet ainoita asiakkaita jotka sitä ruokaa odotteli, paikka ei kuitenkaan ollut edes täynnä.
Vihdoin saatuamme syötyä menimme kiltisti nukkumaan.
Päivämatka n.510km

PE 17.7
Aamupalan jälkeen mopoon täyspakkaukset päälle ja menoksi, tai ainakin niin luulin. Nimittäin olin illalla ajanut eturenkaan kohti talonseinää, johon oli jo joku toinen jarruttanut niin että sora oli painunut "montulle"
VIRHE eihän sitä "keijukaista" siitä mihinkään saa ainakaan ilman isoja kirjaimia. Varsinkaan kun kauniimpi perheenjäsen oli respalla viemässä avainta. Siellä Lönni, Jaana ja Sari odottelivat "missä se nyt oikeen viipyy".
Tulihan se ukko sinne pienen hikoilun jälkeen pää märkänä ja paita hikisenä.
Kaikki koolla eikun keulat kohti Muoniota, siellä rahan vaihto operaatio ja nopea kaupassa käynti.
Hieman säilyviä aamupaloja ja välipaloja matkaan, juomaa unohtamatta (fanta,kivennäisvesi).
Kilpisjärvellä viimeinen "halpa" tankkaus (1,46€/L) tai niin luulimme.
Retkeilykeskukseen lounaalle ja sen jälkeen kohti Norjaa.
Majapaikka löytyi Nordkjosbotn nimisestä kylästä mökki 480NOK (NAF Camping).
päivämatka n.420km

LA 18.7
Matka jatkuu kohti Lofootteja. Matkalla käväisimme Målselvfossen nimistä putousta/koskea katsomassa ja joimme vielä kahvit samalla kun paikalliset nyppi lohia ylös joesta.
Matkalla söimme eräässä leirintäalueen ravintolassa josta ensin piti ottaa mökki, mutta jos Suomessa koirillakin on paremmat "asunnot" niin päätimme yksimielisesti jatkaa matkaa.
Päädyimme Sortland camping&motell (naf) nimiseen paikkaan vain yksi mökki vapaana.2mh,suihku,wc,keittomahdollisuudet 1200NOK otimme hänet.Iltapalan jälkeen väsyneinä nukkumaan.
päivämatka n.380km

SU 19.7
Aamulla herättyämme pikainen suunitelma "miksi emme ottaisi tätä toiseksikin yöksi"?
Päätimme ottaa jos vain mahdollista Jarmo lähti tiedustelemaan ja hymyssä suin takaisin, onnistui.
Nyt ilman pakkaamista ja ilman "ylimääräistä" tavaraa Lofoottien pohjoiskärkeen Andenes:iin retkelle.
Paluu "länsi-rantaa" pitkin majoitukselle. Alkumatkassa aivan käsittämättömän jyrkkiä kallion kielekkeitä ja mahtavaa tietä hyvää pintaa mutkaa ja kapea n.4-5m. Ainoastaan levähdysalueet soraa ja pieniä ja tulevat "yllättäin" asvaltin reunassa usein 10cm pudotus.
Jossakin puolimatkassa kämpille päätimme käydä kahvilla ja wc reisulla pienessä kahvilassa aivan surkea paikka.
Jarmo tilasi kahvit itselleen ja Jaanalle mutta eivät olisi niitä koskaan saaneet ellei olisi uudelleen pyytäneet, lisäksi "paikalliset" eivät varmaankaan pitäneet köyhistä motoristeista kun oikein hihasta vetämällä piti itselleen tilaa tehdä??
kämpille päästyä kerrankin ajoissa päätimme keventää vaatetusta ja lähteä syömään. Piti mennä kylälle asti mutta aivan kelvollinen ruokapaikka löytyi jossa syötiin jotakin kanasta tehtyä filettä. Jälleen vatsat täynnä nukkumaan.
päivämatka n.200km

MA 20.7
Aamupalalla tehtiin muutos suunitelmiin ja päätimme "säästää ajoaikaa" ja menimme Lodingen:iin ja lautalla kohti Bognes hinta 141NOK.
Matka jatkui vajaan tunnin lauttamatkan jälkeen kohti Fauskea pitkin tietä E6.
Matkalla taisi olla 18 tunnelia osaa ei edes merkitty karttoihin, pisin jotakin 4km.
Leiripaikkana tällä kertaa Fausken leirintäalue josta "koirankoppi" 250NOK pieni mutta kuitenkin raikasta ilmaa täynnä.
päivämatka n.260km

TI 21.7
Fauskesta suunnistimme kohti Saltstraumen vuorovesi virtaa. Juuri ennen tietä 17 eteemme liimaantui gunther neliveto unimocillaan. nopeus ylämäessä n20km/h voi per.. ymmärsi kuitenkin heti kolme kilometriä edessämme jurnuttaen antaa tietä.
Vuorovesi virtaus on käymisen arvoinen paikka virran nopeus 20knots.
Aikamme pällisteltyämme jatkoimme matkaa mutkan kautta kohti Arjeblog:ia poistuimme tieltä 17 ja otimme tien 812 todella hyvä valinta.
Matkalla ehkä paras koskaan näkemäni taukopaikka pohjoismaissa, pieni puhdas, hoidettu, wc siisti, pöydällä kukkasia opastelehdyköitä, tulentekopaikka myös puita, sekä vieraskirja joka oli ehyt ja niitä varten kynät kaksin kappalein.
Emme voineet vastustaa kiusausta vaan oli pakko jättää Panfun käyntikortti vieraskirjan väliin.
Jatkoimme matkaa kohti tulevaa yllätystä, Pikku tankkaus varmuuden vuoksi muistaakseni Nordnes nimisellä paikalla joka osoittautui oikeaksi valinnaksi nimittäin Norjan ja Ruotsin rajalla oli Bensiinin myynti lopetettu.

Arjeblogissa otimme hotellin jonka nimi on Hornavan hotell Todella siisti koska avattu tammikuussa 2009 löytyy poreammeet, kuntosalit, saunat.. henkilökunta mukavaa, iloista ja pirteää huoneet siistejä ja ruoka hyvää.
Jälleen vatsa täynnä hyvää ruokaa nukkumaan.
päivämatka n.270km

KE 22.7
Hyvän aamiaisen jälkeen pikamarssia kohti Oulua ja Sokos hotellia. Lulajassa tehtiin pientä tutustumista kylään kun päräytettiin ohi ohitustien risteyksen josta piti kääntyä. Pikana Tornion abc:lle noukkimaan bonuksia ja vatsat siinä samalla täyteen. Ruokailun jälkeen hotellille ja kevyttä päälle ja yhdet neuvoa antavat ja unten maille.
päivämatka n.510km

TO 23.7
Aamupalalla olikin tupa täynnä ja kaikki hotellivieraat kerralla syömässä, mutta mahduttiin kyllä.
Pienen palaverin jälkeen tiemme erosivat Jarmo ja Jaana menivät suoraan 8-Tietä Kalajoelle leirintään ja sieltä kohti kotia ja me suuntasimme kohti itää.
Pikkasen ennen Kuopiota tulee henkilöauto vasemmalta sivutieltä ja vauhdilla eteen pysähtyy silmät pyöreinä vastaan tulijoiden kaistalle ihmetellen mistä toi oikeen tuli. Onneksi huomasin auton jo ennen kuin tielle asti kerkesi. oops2
Jälleen hyvää hotelliruokaa ja aamupalaa.
päivämatka n.410km


PE 24.7
Keula kohti Ylöjärveä ja tyttären kämppää josta ruinattiin yösijaa ja saatiinkin ilmaiseksi. hat1
Hupsis kuvat tulikin aikajärjestyksessä nurinpäin.

SS1000, SS1000PF Kimppa, BB2500K Kimppa, SS1000AFin, IBAF Scandinavia Rally-15, SS1000PF, SS1000 AR-15,SS1000AR-22

Hyvä kirjotus Timppa ja nyt niitä kuvia vielä SENSUROIMATTOMANA mukaan. elina1

Kiva lukea.Mitkäs ne kommentit oli sieltä Jarskan takaa?Mä vähän epäilen....

Tuota tuota..... reps1
Penkki tuntui hyvältä takamukseen. :compress:

.......  rd11.gif ...... k050 .........

olikos tämä taas jotain käännytyspropagandaa määrätystä nimeltä mainitsemattomasta suunnasta 8-[

Lainaus käyttäjältä: "Sari"Tuota tuota..... reps1
Penkki tuntui hyvältä takamukseen. :compress:

.......  rd11.gif ...... crackup

Lainaus käyttäjältä: "Kauko"olikos tämä taas jotain käännytyspropagandaa määrätystä nimeltä mainitsemattomasta suunnasta :blah5:

Mormoonikäännynnäinen? Täytyypä pitää omasta kiinni :compress:

Tuo Timpan tarina oli aika täydellinen kuvaus meidänkin reissustamme, joten eipä siihen ole mitään lisättävää. Kiitokset vaan matkaseurasta Sarille ja Timpalle. (ehkä ensivuonna tuosta Hornavan hotellilta lähdetään vähän etelään päin).

Lainaus käyttäjältä: "Kauko"olikos tämä taas jotain käännytyspropagandaa määrätystä nimeltä mainitsemattomasta suunnasta crackup Raahen suunnasta kenties...

No ei suinkaan propagandaa. Ihan vain kokemusten ja mielipiteiden vaihtoa  22yikes hierontaöljyllä,
sillä aikaa kun miehet keskusteli (Jarska puhui, Timppa kuunteli) pyörän vaihdosta  bowdown
En kuitenkaan löisi vetoa, ettenkö vaihtaisi sitä sitten johonkin muuhun,
JOS alkaisin ajan mittaan hahmottaa, että haenkin pyörältä jotakin muuta kuin mitä tuo erikoisuus edustaa thumbsup1
Tiedä vaikka tultaisiin ensi kerralla messiin!  bikeri

Powered by EzPortal