Etupyörä lukkiutui risteyksessä - miten on mahdollista?

Aloittaja NewPan, 18.05.17 - klo:14:38

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Moi! En ole ikinä kaatunut moottoripyörällä, mutta nyt niin tapahtui. Ja millä tavalla - kertokaa minulle mistä on kyse?¨

Ajoin tuiki tavalliseen risteykseen ja käännyin oikealle. Vauhtia oli normaalisti, ei erityisen paljon. Kesken risteystä kääntäessäni ohjaustangosta, pyörä lukittui niin täysin että musta vana jäi asfalttiin. Pyörä kaatui.

Kaikki tapahtui sekunnin osissa enkä osaa sanoa lukkiutuiko tarkkaan ottaen ohjaustanko vai pyörä. Haverin jälkeen pyörä kuitenkin näytti toimivan normaalisti. Ainoa epäilyttävä piirre oli pari päivää kestänyt palaneen käry, jonka haistoi aina kun pysähtyi. Ajoin pyörän huippuvarovasti kotiin.

Kertokaan minulle mistä helvetistä oli kyse! Onko teoriassakaan mahdollista etä pyörä tai ohjaustanko lukkiutuu tuolla tavalla? Teinkö sittenkin itse huomaamattani jotain, mitä ei olisi pitänyt tehdä?

Sain pyörälle huoltoajan vasta kesäkuun alkuun ja siihen asti pyörä pysyy ainakin siististi pihassa. Tapaus jätti myös inhottavan muistijäljen: jos mottoripyörän pyörä voi tuolla tavalla lukkiutua, niin se on hengenvaarallinen. Entä jos vauhtia olisi ollut reippaasti?

Kertokaa mistä on kyse, kiitos! Pyörä ST 1300 vm. 2010, huollettu keväällä, ajatte 40 000.

Axcu

Onko pyöräsi huollettu talven aikana liikkeessä missä olisi vaihdettu uudet jarrupalat.?? Jos on niin voisiko olla että palat vain vaihdettu pesemättä jarruja/mäntiä. Paskaset männät puristettu kiinni ja uudet palat kehiin.
Olet painanut jarrua ja se jäänyt laahaamaan jolloin jarrut kuumenneet ja napanneet kiinni.

Moi!!

Ohjuoslaakerin kannattaa tarkistaa. Tuskin siinä vikaa on, pyörä kekijalalle ja taakse painoa että etupyörä ilmassa, teleskooppien alapäästä vetäen etuviistoon onko väljää ja ohjausta kääntelemällä tuntuuko pykäliä/nykäyksiä.

Hajusta, olettaisin että jarrut ovat laahanneet päällä ja jumittanut etupyörän hetkellisesti.

T; Enkku
Elä nyt, koska huomenna voit olla historiaa..........

1.A, 2.B, 3.CDN 4.CH, 5.CZ, 6.D, 7.DK, 8.E, 9.EST, 10.F, 11.FL, 12.H, 13.HR, 14.I, 15.L, 16.LT, 17.LV, 18.MC, 19.N, 20.NL, 21.P, 22.PL, 23.RSM, 24.S, 25.SK, 26.SLO, 27.USA

Jos hitaasti ajoit ja käänsit ja etupyörä lukkiutui, kummallepuolelle kaaduit? Onko jarrunestettä liikaa? Nyt ensin.

Kiitos Karhula ja Enkkku! Varmistan, että ainakin nämä tsekataan huollossa.

Uuspanisti, pyörä kaatui vasemmalle puolelle. Pyörä olisi kuitenkin voinut kaatua toiseenkin suuntaan, sillä tietysti yritin raivokkaasti pitää pyörää pystyssä.

Eniten tässä pelottaa se, että vika ei selviä huollossa. Se veisi nautinnon koko moottoripyöräilystä.

Ei siellä etupäässä ole mitään yli ymmärryksen menevää, joka noin vain jumittaisi eturenkaan. Edellä on tullut hyviä vinkkejä, joista lähtisin etsimään vikaa. Jos vielä on ilmennyt käryä, niin minä myös veikkaan jarrupaloja ja niiden jumittamista.

Nosta Pannari keskituelle ja tue etupää ilmaan. Seuraavaksi pyöritä eturengasta; pitäisi pyöriä vaivattomasti. Vähän voi kuulua jarrupalojen kahinaa. Heiluta rengasta sivusuunnassa; onko laakereissa klappia? Jos kaikki vaikuttaa olevan kunnossa, niin tee pieni rauhallinen koeajo ja jarruttele muutamia kertoja etujarrulla. Pannari parkkiin ja kokeile etulevyjä. Jos polttavat sormia, niin vika on löytynyt. Sitten vain ajat takaisin etkä jarruta kertaakaan etujarrulla. Jos levyt edelleen polttavat sormia, niin alkaa homma olla sillä selvä, joten Pannari huoltoon.
Liian tarkka suunnittelu vain pilaa reissun!

Lainaus käyttäjältä: ltm - 19.05.17 - klo:20:20

Moi
Lueskelen näitä juttuja uutena pannaristina ST 1100 -99 n.66tkm. Tarkoitus olisi  tulevan talven aikana tutustua pyörään tarkemmin.
Tuossa mun pyörässä kun ymmärtääkseni jarrujärjestelmä on sellainen, että se jarruttaa etu- ja takarenkaalla samanaikeisesti käytti sitten jarrukahvaa tai jalkapaininta. Kuinka onnistuuu vai onnistuuko lainkaan, ainoastaan toisen jarrun käyttäminen.
t.Ville

Lainaus käyttäjältä: Wille - 03.09.17 - klo:10:17

Kyllähän se onnistuu, ainakin tähän asti on onnistunut.
Tilanteen mukaan hitaasti "ryömittäessä" helppo käyttää jalkajarrua ja jos tarvitaan oikeasti pysähtymiseen voimaa silloin ainoa oikea tapa on käsijarru ja jalkajarru yhdistelmä.
Jalkajarrua käyttäen voima jakaantuu enemmän takarenkaalle.
käsijarrua käytettäessä voima suuntautuu enemmän eturenkaaseen ja osa takarenkaalle.
Eturenkaaseen kohdistuva jarrutusvoima on se joka oikeasti mopon pysäyttää tiukemmissa paikoissa.

Hondalla on ollut jo vuosia ns. Dual jarrusysteemi joka toimii juuri noin.
ABS jarrut toimivat samoin mutta ne eivät lukkiudu.

Turvallisia jarrutuksia.  thumbsup1
SS1000, SS1000PF Kimppa, BB2500K Kimppa, SS1000AFin, IBAF Scandinavia Rally-15, SS1000PF, SS1000 AR-15,SS1000AR-22

Lainaus käyttäjältä: Timppa - 03.09.17 - klo:10:48

Kiitos!
Tuo painotus
, käsijarrulla etupyörälle ja jalkajarrulla takapyörälle oli arvokas tieto..
Ville

Hei NewPan, selvisikö se jarrun lukkiintumisen syy?

Powered by EzPortal