Nimikyltit kevättapaamiseen 2013

Aloittaja Maria, 18.03.13 - klo:19:04

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Edellisvuosina olen halunnut printata nimikyltit kaikille,
koska olen pitänyt tärkeänä sitä, että kongressineula on selkeällä ja siistillä tekstillä varustettu...kaikin puolin yhtenäinen kaikilla.
Sitten olen ylpeänä tepastellut infopöytää ympäri, kun siinä on ollut nimiä kauniisti aakkosjärjestyksessä  :D

Aina on kuitenkin jäänyt nimikylttejä yli, jotka eivät ole kelvanneet kenellekään.

Samoin aina on käytetty kaikki tyhjät laput,
eli kirjoitettu käsin nimikyltit heille, jotka eivät ole kelpuuttaneet valmista nimikylttiä
tai eivät ole alunperinkään ilmoittaneet nimeään tai vaimonsa nimeä mulle,
tai ovat tulleet tapaamiseen ex tempore ilmoittamatta siitä foorumille/hotellille,
tai ovat kirjoittaneet tulevansa, mutta vasta edellisiltana tai saman päivän aamuna,
jolloin itse olen ollut jo matkalla miittipaikkaan, enkä kotona koneella askartelemassa.

Sitten on monta eri koulukuntaa siitä, mitä nimikyltissä tulisi olla.
Osa haluaa nimimerkin,
osa oman etunimen,
osa koko nimen,
osa sekä nikkiksen että oman nimen
ja osa haluaa kylttiinsä myös paikkakunnan.

Jotkut tykkää pienestä siististä tekstistä ja
jotkut taas haluaa kyltin laidasta laitaan isoja kirjaimia.

Tänä vuonna tuodaan infopöydälle tyhjiä lappuja ja kyniä / mustia tusseja  thumbsup1

Uskon, ettei oman kyltin kirjoittamiseen mene paljoa enempää aikaa kuin siihenkään, että etsii omansa valmiiden joukosta.

Eli tänä vuonna jokainen saa itse kirjoittaa ne tiedot,
jotka haluaa nimikyltissään olevan ja myös päättää fontin koon.

Kongressineulan = hakaneulallisen muovikotelon koko on 40 x 75 mm
siltä varalta, että joku haluaa taiteilla itselleen valmiiksi oman kylttinsä esim. kuvan kera.

_party_party_

Pengoin tuossa pannarin sisäkasseja,ja löysin vielä viimevuotisen nici/nimikyltin,joten taidan käyttää sitä.  cool_smil  

FF1pan   rd11

Lainaus käyttäjältä: FF1pan - 19.03.13 - klo:10:22
Pengoin tuossa pannarin sisäkasseja,ja löysin vielä viimevuotisen nici/nimikyltin,joten taidan käyttää sitä.  cool_smil  

FF1pan   rd11

:)
Elämä on

Lainaus käyttäjältä: FF1pan - 19.03.13 - klo:10:22
Pengoin tuossa pannarin sisäkasseja,ja löysin vielä viimevuotisen nici/nimikyltin,joten taidan käyttää sitä.  cool_smil  

:D pyöräytä vielä pyykkikoneessa, jos ei ole tarpeeksi rähjääntynyt vuoden kassielämästä  :D

Lainaus käyttäjältä: Maria - 20.03.13 - klo:18:32
Lainaus käyttäjältä: FF1pan - 19.03.13 - klo:10:22
Pengoin tuossa pannarin sisäkasseja,ja löysin vielä viimevuotisen nici/nimikyltin,joten taidan käyttää sitä.  cool_smil  

:D pyöräytä vielä pyykkikoneessa, jos ei ole tarpeeksi rähjääntynyt vuoden kassielämästä  :D

Oli muuten melkein parempi uusi,on  jo sillá kokemusta terffeistá.

Ps terv táálta puerto de la crusin lámmóstá vaan 26 ast. varjossa tánáán.

Terv Timo&Helena /FF1pan

Powered by EzPortal