Vaihtoehtoinen reitti Eurooppaan.

Aloittaja awes, 15.09.18 - klo:13:05

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.


Hei vaan taas kaikille!! hat1
Tutkailin viime talvena vaihtoehtoisia reittejä jokakeväiselle Kroatian matkalle.

Löysin yhden vaihtoehdon, josta en ole kuullut kenenkään aikaisemmin maininneen ja päätin kokeilla sitä. ELI 03Biker


Normaalisti lautalla ensin Tukholmaan (itse menin Turusta Vikingillä). Sieltä kiireettömästi kohti Göteborgia. Tähtäsin että olisin Göteborgin satamassa kello 15-16.  Sieltä laivaan joka lähti  kello 17.45 aikaan. Laivamatka kohti Kieliä Saksaan. Laivamatka kesti n 15,5h ja oli perillä Kielissä seuraavana aamuna n. kello 9.15 Siitä oli sitten mukava lähteä kohti etelää. rd11

Hyvät ja huonot puolet!
Ensin huonot!
Vieläkin täytyy ajaa Ruotsin läpi. ;D  airrev
Laiva ei ollut palvelutasoltaan mikään ihmeellinen mutta siedettävä. Sai ruokaa. Ravintola oli liian pieni tai sitten liikaa muita matkustajia. Huom. Lauantai ilta.


Sitten hyvät!

Laivan hytti oli iso ja siisti, kyyti oli tasaista ja äänetöntä joten sai hyvin nukuttua.
Kustannukset 123€ joka sisälsi 1 henk, moottoripyörä ja siisti sisähytti. (todella iso)


Vanhan reitin mukaiset Kustannukset ajamalla Tanskan läpi.
2xlautta/siltamaksut            = n. 75€
Yksi yöpyminen hotellissa     = n. 50€
ajomatkaa n 400 km            = n. 40€
       Yhteensä                    = n. 165€


Säästöä syntyi n. 40€. Ajallisesti menee varmaan lähes samoihin, mutta Tanskan läpi ajamiseen olen jo sen verran kyllästynyt, että käytän tätä reittiä varmaan toistekin.

Hauskoja hetkiä kaikille ensi kesän matkoja suunnitellessa thumbsup1






Hyvä ajatus.

Travemünden lautta on aika synkkä kun merimatka on niin pitkä ja hintava.

Tuli töissä mieleen ( työ Finnmerchantilla ) et ei oo tullu totakaan kokeiltua eikä kysyttyä paljonko maksaa,Hangosta Finnlinesin paateilla Gdyniaan Puolaan . ( on 6 X 2 h:n hyttiä, Ruuat ja aamupalat on, mut ei mitään myyntiä )

Niin vielä et hytit on aika isoja. :)

Lainaus käyttäjältä: Pannukakku - 15.09.18 - klo:19:36
Hyvä ajatus.

Travemünden lautta on aika synkkä kun merimatka on niin pitkä ja hintava.


Ja lisäks niitten aikataulut ei oo parhaimmasta päästä ainakaan menomatkalla 36.gif



Lainaus käyttäjältä: awes - 15.09.18 - klo:13:05

Hei vaan taas kaikille!! hat1
Tutkailin viime talvena vaihtoehtoisia reittejä jokakeväiselle Kroatian matkalle.

Löysin yhden vaihtoehdon, josta en ole kuullut kenenkään aikaisemmin maininneen ja päätin kokeilla sitä. ELI 03Biker


Normaalisti lautalla ensin Tukholmaan (itse menin Turusta Vikingillä). Sieltä kiireettömästi kohti Göteborgia. Tähtäsin että olisin Göteborgin satamassa kello 15-16.  Sieltä laivaan joka lähti  kello 17.45 aikaan. Laivamatka kohti Kieliä Saksaan. Laivamatka kesti n 15,5h ja oli perillä Kielissä seuraavana aamuna n. kello 9.15 Siitä oli sitten mukava lähteä kohti etelää. rd11

Hyvät ja huonot puolet!
Ensin huonot!
Vieläkin täytyy ajaa Ruotsin läpi. ;D  airrev
Laiva ei ollut palvelutasoltaan mikään ihmeellinen mutta siedettävä. Sai ruokaa. Ravintola oli liian pieni tai sitten liikaa muita matkustajia. Huom. Lauantai ilta.


Sitten hyvät!

Laivan hytti oli iso ja siisti, kyyti oli tasaista ja äänetöntä joten sai hyvin nukuttua.
Kustannukset 123€ joka sisälsi 1 henk, moottoripyörä ja siisti sisähytti. (todella iso)


Vanhan reitin mukaiset Kustannukset ajamalla Tanskan läpi.
2xlautta/siltamaksut            = n. 75€
Yksi yöpyminen hotellissa     = n. 50€
ajomatkaa n 400 km            = n. 40€
      Yhteensä                    = n. 165€


Säästöä syntyi n. 40€. Ajallisesti menee varmaan lähes samoihin, mutta Tanskan läpi ajamiseen olen jo sen verran kyllästynyt, että käytän tätä reittiä varmaan toistekin.

Hauskoja hetkiä kaikille ensi kesän matkoja suunnitellessa thumbsup1


Tukholmasta ajaa myös kiireettä illaksi Helsinborgiin ja sieltä seuraavana päivänä sillan kautta ilman yöpymistä Lyypekkiin. Olen ajanut tämän päinvastaiseen suuntaan viime vuonna, joten toiminee näinkin päin.

16.09.18 - klo:20:33 #5 Viimeisin muokkaus: 16.09.18 - klo:20:37 käyttäjältä enkku
Moikka!!

Tukholman alapuolelta Nynashammista ajaa polferries Danskiin muistaakseni....... Muutama vuosi aikaa selvittelin tätä, laivamatka ei ollut hinnankirossa.

T; Enkku
Elä nyt, koska huomenna voit olla historiaa..........

1.A, 2.B, 3.CDN 4.CH, 5.CZ, 6.D, 7.DK, 8.E, 9.EST, 10.F, 11.FL, 12.H, 13.HR, 14.I, 15.L, 16.LT, 17.LV, 18.MC, 19.N, 20.NL, 21.P, 22.PL, 23.RSM, 24.S, 25.SK, 26.SLO, 27.USA

Lainaus käyttäjältä: himoski - 16.09.18 - klo:18:23
Lainaus käyttäjältä: awes - 15.09.18 - klo:13:05

Hei vaan taas kaikille!! hat1
Tutkailin viime talvena vaihtoehtoisia reittejä jokakeväiselle Kroatian matkalle.

Löysin yhden vaihtoehdon, josta en ole kuullut kenenkään aikaisemmin maininneen ja päätin kokeilla sitä. ELI 03Biker


Normaalisti lautalla ensin Tukholmaan (itse menin Turusta Vikingillä). Sieltä kiireettömästi kohti Göteborgia. Tähtäsin että olisin Göteborgin satamassa kello 15-16.  Sieltä laivaan joka lähti  kello 17.45 aikaan. Laivamatka kohti Kieliä Saksaan. Laivamatka kesti n 15,5h ja oli perillä Kielissä seuraavana aamuna n. kello 9.15 Siitä oli sitten mukava lähteä kohti etelää. rd11

Hyvät ja huonot puolet!
Ensin huonot!
Vieläkin täytyy ajaa Ruotsin läpi. ;D  airrev
Laiva ei ollut palvelutasoltaan mikään ihmeellinen mutta siedettävä. Sai ruokaa. Ravintola oli liian pieni tai sitten liikaa muita matkustajia. Huom. Lauantai ilta.


Sitten hyvät!

Laivan hytti oli iso ja siisti, kyyti oli tasaista ja äänetöntä joten sai hyvin nukuttua.
Kustannukset 123€ joka sisälsi 1 henk, moottoripyörä ja siisti sisähytti. (todella iso)


Vanhan reitin mukaiset Kustannukset ajamalla Tanskan läpi.
2xlautta/siltamaksut            = n. 75€
Yksi yöpyminen hotellissa     = n. 50€
ajomatkaa n 400 km            = n. 40€
      Yhteensä                    = n. 165€


Säästöä syntyi n. 40€. Ajallisesti menee varmaan lähes samoihin, mutta Tanskan läpi ajamiseen olen jo sen verran kyllästynyt, että käytän tätä reittiä varmaan toistekin.

Hauskoja hetkiä kaikille ensi kesän matkoja suunnitellessa thumbsup1


Tukholmasta ajaa myös kiireettä illaksi Helsinborgiin ja sieltä seuraavana päivänä sillan kautta ilman yöpymistä Lyypekkiin. Olen ajanut tämän päinvastaiseen suuntaan viime vuonna, joten toiminee näinkin päin.


Totta tuokin.

Tosin tuossa on vaihtoehdossa on ilmeisesti yöpyminen Helsingborgissa.

Itselleni tuo vaihtoehto oli lähinnä aikaisempiin siirtymiin, kun olen ajanut Tukholma-Soltau välin päivässä. Soltau on vähän Hampurin eteläpuolella.

Tuo matka on n. 1050 km yhdelle päivälle ja se alkaa olla jo vähän puuduttavaa horisko

Powered by EzPortal