Uuden E10-polttoaineen myynti laskee Suomessa, kertovat polttoaineen myyjät Autobild-lehdelle. Autoilijat tankkaavat 98-oktaanista bensaa, koska E10-bensan on arvioitu kuluttavan jopa viisi prosenttia enemmän kuin 98-oktaaninen, kirjoittaa Talaoussanomat 25.2.2011. Itse olen siirtynyt 98:iin ja aion tankata kyllä pyöränkin.
Kummalla aiot ajella ensikesänä?
98E:tä kun on sen verran vanhaa kalustoa, kun autokin viime vuosituhannelta..... 22yikes
Riisselillä jos autosta puhutaan, mutta 98:lla ajetaan pyörällä.
Ajattelin testata pari kolme tankillista ensin molempia: onko kulkemisessa eroa, onko kulutuksessa eroa jne. Sen jälkeen päätös kummalla mennään. Ennen testeja on tutina että 98 mennään.
Niin, autolla olen ollut diisselimiähiä jo vuodesta 1984.
98 kyllä laitan pyörään, paikallinen mp-huolto on puhunut jo vuosia, että 98 on parempi pannarille.
Tänä vuonna olen tankannut autoon 98 ja meinaan tankata kesällä mopoonkin sitä.
aina käyttänyt m-p ennen 99 ja nyt 98 kylkylkyl
En ala arpomaan, kun vaikutukset saattaa nähdä vasta puolen vuoden päästä - siis 98 kaikkiin vehkeisiin.
Vuonna 2010 ja ennen Hondassa ja autossa E 95 Venäläistä
Vuonna 2011 Käytän molemmissa Venäläistä E 95 Hondan tankki aina täynnä kotonta lähtiessä venäläistä,
jos joutuu tankkaamaan silloin 98.
Tämänpäivän kurssihinta litralta noin 68 senttiä!
En minäkään aio enempää tuohon vanhanliiton pannariin lisää viinaa syöttää,eiku 98 tankkiin, viinat juo ite mitä juon!
Ei tuota St 1100 ole tarkoitettu etanolilla käymään,ei siinä kaikki paikat pitemmän päälle sitä kestä. respekt
Muuten 98 hinta aika hyvässä nousussa,kun kysyntä nuossut >:(
FF1pan
Semmoseen lopputulokseen olen itsekin tullut järkeillessä ja pohtiessa kaiken maailman kirjoituksia asiasta, että 98 menee ainakin aluksi tankkiin tai niin kauan, kunnes muutoin vakuutun.
t.Tonza
Ajattelin kokeilla pontikalla, koska ainoat osat jotka ovat riskaabeleita ovat polttoainejärjestelmän kumitiivisteet ja uusiahan ne joutaa jo muutenkin -92 mallin vehkeessä. Osan niistä olen jo uusinut ja loputkin voisi mennä kaasuttimien läpikäynnin yhteydessä.
Kyllä mielestäni varminta käyttää 98 okt. ST 1300cc
Btw, tiedättekö että millä ottomoottorin ensin suunniteltiin käymään? No etanolillahan se. Entä tiedättekö millä dieselmoottori ensiksi suuniteltiin käymään?
Lainaus käyttäjältä: enkku - 28.02.11 - klo:20:57
Kyllä mielestäni varminta käyttää 98 okt. ST 1300cc
...olen samaa mieltä, mutta tarkoitan tuolla äskeisellä etttä ei tämä nyt niin uusi juttu ole. Ja ST1100:n alkuperäisessä "owner's manualissa" Honda lupaa laitteen käyvän muistaakseni 15 -prosenttisella etanolilla mutta ei suosittele metanolia. Samaa pyörää on mýyty myös maihin, joissa etanolia on ollut paljon enemmän polttoaineessa jo ennestään. Sitäpaitsi tämä "vanha" ysivitonen on ollut alkoholilla jatkettua jo hyväm tovin, nyt sen määrä on vain tuplattu. Se tosin saatta tuoda ruttua, että vanhempien pyörien kumitiivisteet eivät välttämättä kestä etanolia loputtomiin.
Lainaus käyttäjältä: Pannukakku - 28.02.11 - klo:21:21
tiedättekö millä dieselmoottori ensiksi suuniteltiin käymään?
ruokaöljyllä?
Maapähkinäöljyllä. Kunnon maamoottori: viljelijä pystyi itse tekemään polttoaineen.
Nykyajan fossiillisten polttoaineiden käyttö perustuu pitkälti Standard Oil Co:n 1910 ja 1920 -lukujen touhuun kun ao. yritys osti biopohjaisia polttoaineita tekeviä kilpailijoita pois markkinoilta omien maaöljypohjaisten polttoaineidensa myynnin vauhdittamiseksi. Sitten sen alan kehitys unohtui lähes kokonaan.
Kyllä 98 on ollut aina käytössä vanhalla 1990 Panilla, kun kunnon bensojen saanti loppui.
Jos ajaa 10 tkm vuodessa, säästöä tulee halvemalla bensalla 25€. Eli onkohan riskin arvoinen säästö. Laskussa käytetty 5 litran keskikulutusta ja 5 sentin hintaeroa bensassa...
kannattako kokeilla? jämsään huoltokaksikon porukka oli mieltä sitä,että ehottomasti 98.
Mun mielipide:monet täälläkin on todennut kun ajoivat 98:lla sitä kului vähemmän kuin 95E:tä,ja nyt saa kuulla ja lukea sieltä ja täältä,
että autoissa ainakin 95E10:sta kuluu enemmän verrattuna E95:seen,voi olla että tulee jopa edullisemmaksi ajaa 98:lla.
98:sin hinnat on noin 5-6 senttiä kallimmat. thumbsup1
Terv FF1pan
Lainaus käyttäjältä: FF1pan - 08.03.11 - klo:15:53
98:sin hinnat on noin 5-6 senttiä kallimmat. thumbsup1
Saas nähdä paljonko ero on vuoden päästä ?
Veikkaanpa vaan että jos 95E10 ei mene kaupaksi, niin seuraava hallitus laittaa 98:lle lisää veroa E10:n myynnin lisäämiseksi butt1
Seuraavat vaalit on 4 vuoden päässä, kaukana vaalikarjan muistin ulottumattomissa 22yikes
Näin tuo menee.... sitten on nuo afrikan kansannousut ym. 7.gif
Ongelmahan on se, että sitä pirtulitkua on pakko saada myytyä tietty osa kokonaispolttoainepotista. Jos ei e10 mene kaupaksi, pitää sallia ja myydä rypsiöljyä diiselikoneille.
On myös parempi ratkaisu. Valtio voisi myydä erikoiskallista, vaikka 5-kertaisella verolla rokotettua e100 polttoainetta jakeluasemilta (denaturoimatonta) ja saada näin kokonaismyynnistä vaadittava osa uusiutuville. Samalla bensa voitaisiin myydä ihan oikeana bensana.
Kyllä minunkin Pannari tulee syömään hyvää ruokaa, eli 98:a laitan tankkiin. Autossa myös käytän samaa tavaraa, kulutus pieneni vähän ja tehot tuli takaisin. On nimittäin kokeiltu pirtulitkua. Kaikkea sitä keksitään ihmisten harmiksi. Kyllä tämä iloksi muuttuu, kun kevät tulee ja päästään Summassaareen. 062802jumpie
Lainaus käyttäjältä: jauhis - 09.03.11 - klo:06:59
Kyllä minunkin Pannari tulee syömään hyvää ruokaa, eli 98:a laitan tankkiin. Autossa myös käytän samaa tavaraa, kulutus pieneni vähän ja tehot tuli takaisin. On nimittäin kokeiltu pirtulitkua. Kaikkea sitä keksitään ihmisten harmiksi. Kyllä tämä iloksi muuttuu, kun kevät tulee ja päästään Summassaareen. 062802jumpie
Summasaaressa voidaan oikein laittaa paneeli pystyyn ja isolla porukalla voimme pohtia tätäkin asiaa. Beermugs
Sattuipa silmääni Pannarin 1300 vm. 2004 käyttöohje:
"" Alkoholisekoitteiset polttoaineet:
Mikäli joskus joudut käyttämään alkoholisekoitteista polttoainetta, varmista että
oktaaniarvo on vähintään yhtä korkea tai korkeampi kuin Hondan suositus.
Tyyppejä on kaksi; etanolipitoinen ja metanolipitoinen. Älä käytä polttoainetta jos
etanolipitoisuus on yli 10 %. Metanolipitoista polttoainetta emme suosittele
käytettäväksi ollenkaan. Älä koskaan käytä yli 5 % metanolipitoista polttoainetta,
vaikka se olisi lisäaineistettua.
Polttoainejärjestelmän ja moottorin käyntiin ja tehoon liittyvät viat ja vauriot eivät
kuulu Honda takuun piiriin mikäli alkoholipitoista polttoainetta on käytetty. Honda
ei voi varmistua alkoholipitoisten polttoaineiden käytöstä ennen kuin näytteet
sopivuudesta on todistettu.
Ennen kuin hankit polttoainetta tuntemattomalta asemalta, selvitä sisältääkö aine
alkoholia. Mikäli sisältää, varmistu prosenttiluvusta. Mikäli polttoaine ei ole
suositeltua, vaihda laatuun joka ei sisällä alkoholia. ""
Siinä ikäänkuin annetaan ymmärtää, että kyllä se 10% etanolia on vielä OK, mutta käyttäjän vastuulla. Niinpä niin, ota siitä selvää.
Bike-lehden numerossa 3 oli tuloksia penkissä ajetusta polttoainetestistä, jossa saatu moottoriteho oli sama, mutta 95E10 bensaa paloi vajaa 2% enemmän kuin 98E5 laatua. Niin, että ei näistäkään numeroista ole apua.
Makuasia taitaa olla sekin, että ottaako kuski kossua vai vodkaa, toisessa on muutama %-yksikkö enemmän etanolia kuin toisessa.
Veikkaisinpa, että markkinavoimat tai politikot päättävät tästäkin, hintaero muodostuu sellaiseksi, että 95E10 käy kaupaksi siinä missä vanha 95E vitonenkin.
Olette kai tietoisia, että E98:ssa on myös Etanolia (5%). Valtiovalta voisi helposti ohjata kansalaiset E95 käyttöön,
nostamalla E98 hinnan vaikkapa 2,5 Euroon.
Olen käyttänyt kaikissa harrasteluvehkeissäni aina E98, mutta silti tuntuu olevan keväisin ongelmia käynnistyksessä,
varsinkin, kun kaikilla vehkeillä ei tule ajettua edes joka kesä.
tämä päivän polttoaineet vanhenee 3kk max polttoaineet vaihdettava tai säilytykseen laiteetaessa lisättävä "säilöntäainetta"siinäkin 6kk max thumbsup1
Taitaapi se viina haihtua,itse aion käyttää toistaiseksi 98E;tä.
Lainaus käyttäjältä: jussi613 - 12.03.11 - klo:09:46
tämä päivän polttoaineet vanhenee 3kk max polttoaineet vaihdettava tai säilytykseen laiteetaessa lisättävä "säilöntäainetta"siinäkin 6kk max thumbsup1
Tässä saattaa olla perää enemmän kuin uskotaankaan.
Viimetalven jälkeen kulutus ensimmäisellä tankillisella lähes 6L !! ja tankissa siis talven talvehtinut soppa.
Tai sit mä vaan luulen :w-)(
Itse uskon siihen mitä HONDA lupaa, mutta mutta..
Kun kerran Pannareilla on yhteislähtö "Rautapersettä"ajamaan niin...
voisiko ehdottaa, että sattuman varaisesti tankataan 1100/1300 molempia
laatuja ja loppu onkin siiten tilasto"tiedettä"....jos vaikka ST 1 lähtisi tukemaan
ks. käytännön koetta? ST 1100 mallin tekniikka on suunniteltu ennen v.1990 ja
ST 1300 ennen v.2000.
Samalla toisin voisi varmaa testata onko nykyteknikka nuukempaa kuin "vanha tekniikka"
Eli ST1300 vs ST 1100.....???? 4idi4s
Lainaus käyttäjältä: Pannari Petteri - 23.04.11 - klo:03:17
Itse uskon siihen mitä HONDA lupaa, mutta mutta..
Kun kerran Pannareilla on yhteislähtö "Rautapersettä"ajamaan niin...
voisiko ehdottaa, että sattuman varaisesti tankataan 1100/1300 molempia
laatuja ja loppu onkin siiten tilasto"tiedettä"....jos vaikka ST 1 lähtisi tukemaan
ks. käytännön koetta? ST 1100 mallin tekniikka on suunniteltu ennen v.1990 ja
ST 1300 ennen v.2000.
Samalla toisin voisi varmaa testata onko nykyteknikka nuukempaa kuin "vanha tekniikka"
Eli ST1300 vs ST 1100.....???? 4idi4s
Erittäin hyvä ehdotus, ehdotan tätä porukalle. Täytyy varmaan polttoainekuluja jakaa kun E10 vie nin paljon enemmän. redtan
Pyörien erot saadaan joka tapauksella tilastoitua.
Hui ja Hai !!!
Ettekö oo huomannu et valmistaja suosittelee ainaskin mun -06:seen 1300 seen 98 oktaanista benziiniä ???
En aijo laittaa Audi A 6 2,6 vm 1995 95e kymppiä vaikka se lähi ajossa kuluttaakin n. 11-11,5 L/100 km.
Sillä kuka korvaa moottorin tiivisteet ym harmit sitte joskus ja todista se kanssa et johtu bensasta että ne
levis. EI KIITOS MOLEMPIIN VEHKEISIIN 98 BENSAA !!! 062802jumpie
Nyt on Tuulilasilehti testannut sitten E10:n ja 98E:n kulutusta, ja päätynyt tulokseen, että merkittävää kulutuseroa ei ole. Tässä linkki (http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Tuulilasi+V%C3%A4itteet+bensiinilaatujen+suurista+kulutuseroista+ovat+t%C3%A4ytt%C3%A4+puppua/1135265678872) HS:n uutisointiin. Mene ja tiedä sitten, pitäiskös selvittää kuka omistaa Tuulilasin ja mitä lobbareita taustalla on?
Kääriydyn foliohattuun :w-)(
t.Tonza
Oli puppua tai ei, niin minä ainakin aion käyttää vain 98 bensiiniä, kuten aiemminkin.
Hinnanero ei vie kesän aikaan konkurssiin, mut tää uusi kokeilu voi aiheuttaa uusia harmeja bowdown
03Biker