Saksan nähtävyydet

Aloittaja jatuurila, 28.04.13 - klo:08:12

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Kesäkuussa ollaan menossa Itävaltaan Ruotsin ja Saksan kautta niin kiinnostais tietää osuuko reitille mitään nähtävää Saksan puolella? Ollan joka tapauksessa yksi yö Saksassa. (Takapenkkiläistä ei kiinnosta mikään rautaperse-ajo kun ollaan lomalla  :) ). Matkalla käydään mm. Aatun kotkanpesällä ja tsekkaamassa Neuschwanstein linna.  rd11

Viime kesän reissulla laskeuduimme alaspäin Moselin laaksossa. Se oli tosi nättiä seutua pikku kylineen ja viiniviljelyksineen.
Yleensäkin kun käyttää pienempiä teitä niin näkee paljon enemmän.
Baanoilla siirtyy nopeasti mutta ei sieltä mitään näe, vain muun liikenteen.

Jos kiinnostaa vähän vanhemman ajan vempaimet ja menopelit niin suosittelen Speyerin tai Sinsheimin museota. Molemmissa olen käynyt ja vielä uudelleenkin aion mennä kun vaan tilaisuus tulee.

http://www.technik-museum.de/

Ja Moselin kautta kulkiessa hieno paikka Cochem missä on ymmärtääkseni sunnuntaisin pyörien kokoontuminen.
Ja vanhan raatihuoneen kellarissa aivan loistava ruokapaikka.

Vaikka on jo vuosia aikaa saksan-itävallan kierroksesta niin saksan puolella tuo moselin ja reinin seutu on jäänyt erityisesti mieleen.mielestäni ei kannatta ohittaa hätäisesti vaan viettää pari yötä vähintään alueella.on hienoja majataloja,hyvää ruokaa ja varsinkin hyvää olutta  17.gif

06.04.14 - klo:23:02 #5 Viimeisin muokkaus: 06.04.14 - klo:23:07 käyttäjältä jatuurila
Kesän matkan ensimmäiset varaukset tehty Saksa-Itävalta-Sveiti reissua varten.
Viking Gracella Turusta ja seuraava aamu tukholmasta sitte ajetaan Bad Oldesloe nimiseen paikkaa Saksassa. n.940km matkaa tulee ekalle päivälle "ulkomailla"... airrev mutta sitähän varten reissussa ollaan. thumbsup1
Loppu mennään sitte vaimon tahtiin, sillä kun tuo takapuoli puutuu ennenkun kuskilla. butt1

Lainaus käyttäjältä: jatuurila - 06.04.14 - klo:23:02

Terve Jatuurila

Tässä sulle oiva yöpymispaikka lähella Hitlerin kotkanpesää,( jos parveke oikeaan suuntaan näkyy kotkanpesän valot illalla)
myös Sandis ja Emppu voi varmaan suositella.

Pension Meisl
Wildmoos 42
83471  Brechtesgaden

puh: +498652-3991
Email;urtaub@pension-meisl.de

Lainaus käyttäjältä: sepeteus - 07.04.14 - klo:07:19

Sepeteus puhuu asiaa. Suosittelemme lämpimästi paikkaa. Voi käydä kävellen vaikka päivittäin Itävallassa, pihalta matkaa rajalle 500m.

Paikan emäntä antoi matkakortin jolla voi liikkua bussilla Berchtesgadeniin tutustumaan. Suosittelen.

07.04.14 - klo:18:08 #8 Viimeisin muokkaus: 07.04.14 - klo:18:33 käyttäjältä jatuurila
Lainaus käyttäjältä: sandis - 07.04.14 - klo:09:20
Lainaus käyttäjältä: sepeteus - 07.04.14 - klo:07:19
Lainaus käyttäjältä: jatuurila - 06.04.14 - klo:23:02
Kesän matkan ensimmäiset varaukset tehty Saksa-Itävalta-Sveiti reissua varten.
Viking Gracella Turusta ja seuraava aamu tukholmasta sitte ajetaan Bad Oldesloe nimiseen paikkaa Saksassa. n.940km matkaa tulee ekalle päivälle "ulkomailla"... airrev mutta sitähän varten reissussa ollaan. thumbsup1
Loppu mennään sitte vaimon tahtiin, sillä kun tuo takapuoli puutuu ennenkun kuskilla. butt1

Terve Jatuurila

Tässä sulle oiva yöpymispaikka lähella Hitlerin kotkanpesää,( jos parveke oikeaan suuntaan näkyy kotkanpesän valot illalla)
myös Sandis ja Emppu voi varmaan suositella.

Pension Meisl
Wildmoos 42
83471  Brechtesgaden

puh: +498652-3991
Email;urtaub@pension-meisl.de

Sepeteus puhuu asiaa. Suosittelemme lämpimästi paikkaa. Voi käydä kävellen vaikka päivittäin Itävallassa, pihalta matkaa rajalle 500m.

Paikan emäntä antoi matkakortin jolla voi liikkua bussilla Berchtesgadeniin tutustumaan. Suosittelen.
Siistin näkönen paikka. Eikä ole kovin kalliskaan (29€/yö/2h huone). Ei taida sisältää aamiaista?
Täytyypä laittaa muistiin tuo paikka. http://www.pension-meisl.com/
Viimeeksi oltiin Salzburgissa jossa yö oli yö 75€ aamiaisella.

Kiitokset tästä vinkistä

Viime kesänä yö oli 31e/h ja siihen kuului hyvä aamiainen.

jos kaikki pysyy suunnitelmis niin oltais kotkanpesän maisemis kesäkuun
viimmeisen viikon torstai ilta ja perjantai aamu ja siitä ylöspäin
kohti sinsheimiä ja laiva lähtis su 03.00,,laivas onki mukava
kattua kuinka vaikiaa jätkät kävelöö reissun jälkeen

Powered by EzPortal