Renkaat

Aloittaja uusipanisti05, 18.03.10 - klo:21:53

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Vaihtaako kukaan renkaat itse? Biltemassa on 59€ tuollainen renkaanvaihtolaite. 15€ ottaavat täällä vaihto ja tasapainoitustyöstä, ettei taida oikein leiville lyödä tuo itsevaihtaminen.

Vaihdan itse paristakin syystä:
* kerholla on rengaskone, jolla irrotus ja laitto onnistuu, samoin manuaalinen tasopainotuslaite
* varsinkin takarenkaan spoorit tulee rasvata säännöllisesti (siis vanhat pois ja uutta tilalle)
(tätä ei rengasliikkeessä yleensä tule tehtyä)
* tämähän on harrastus, eli vähän pientä huoltoakin pitää tehdä

Mikä nyt on itse vaihtamista. Otan pyörän irti itse, kaveri vaihtaa renkaan 5e, tasapainotan itse ja asennan pyörän itse takaisin. Olen paljon miettinyt vaihtolaitteen ostamista, mutta toistaiseksi näin. Eniten itseä houkuttaisi tuossa se, että olisin vapaa aikatauluista eli voisin vaihtaa renkaan vaikka keskellä yötä tai sunnuntaina. Reissujen yms. takia joutuu vaihtamaan renkaita hieman liian aikaisin ja jää nurkkiin renkaita, joissa on vielä ajopintaa vaikka 2-3.000 km mutta niitä ei viitsi lähteä asentamaan alle nykysysteemillä.
Mikään ei ole niin tärkeää kuin moottoripyöräily eikä sekään ole kovin tärkeää !

Vaihdan renkaat itse ja tasapainoten ne. Irroituslaitteen olen tehnyt pullotunkista ja kulmaraudasta. Tasapainotus taasen neljästä kuulalaakerista kakkosnelospätkissä. Ei kovin nättiä mutta toimii.

Käytinpä pyörän renkaanvaihdossa. Pistettiin uudet Misukat alle. Oli muuten yksi pyöränlaakeri vähän huono joten uusi vaihdettiin, vaikkei ole ajettu kun 40t. Eli pilot road oli renkaan tyyppi.Etunen 147,54 vaihdettuna ja 225 takarengas ja laakeri vaihdettuna. Nämä hinnat tiedän eritellä koska oli vain takarenkaan vaihtanut kun menin hakemaan pyörää,ja ihmettelin hintaa tiskillä. joten tiedustelin että vaihdoitko vain takapyörän. No sattuhansitä eikun pyörä takaisin talliin ja rengas alle. Tämä epäselvyys johtui varmaan kun tälle yrittäjälle sanoin kylillä nähdessäni että varaahan aika minulle ja kun vein avaimet niin ei ollut itse paikalla.
 thumbsup1
Elä kuin viimeistä päivää!

Vaihdatin renkaat Susimoottorilla Tuusniemellä,
eteen Metzeler 120/70 ZR 18 Z6 ja
taakse Metzeler 180/55 ZR 17 Z6,paketti töineen
315€,loistava ja asiantunteva palvelu liikkeessä.
Laitettiin paineet 3,8 molempiin renkaisiin.Hyvältä tuntuu.
 largepan

"Laitettiin paineet 3,8 molempiin renkaisiin."

Aika kovilla paineilla ajelet, onko muillakin samaa tasoa ja vaikuttaako siihen rengasmerkki?

Lainaus käyttäjältä: "hry""Laitettiin paineet 3,8 molempiin renkaisiin."

Aika kovilla paineilla ajelet, onko muillakin samaa tasoa ja vaikuttaako siihen rengasmerkki?
Minulla ollut 3.2 takana ja edessä 3.
Elä kuin viimeistä päivää!

Lainaus käyttäjältä: "Pannaristi"Vaihdatin renkaat Susimottorilla Tuusniemellä,
eteen Metzeler 120/70 ZR 18 Z6 ja
taakse Metzeler 180/55 ZR 17 Z6,paketti töineen
315€,loistava ja asiantunteva palvelu liikkeessä.
Laitettiin paineet 3,8 molempiin renkaisiin.Hyvältä tuntuu.
 largepan
Oliko etunen 59W ja takanen 72W painoluokiltaan?

Lainaus käyttäjältä: "Pannaristi"Vaihdatin renkaat Susimoottorilla Tuusniemellä,
eteen Metzeler 120/70 ZR 18 Z6 ja
taakse Metzeler 180/55 ZR 17 Z6,paketti töineen
315€,loistava ja asiantunteva palvelu liikkeessä.
Laitettiin paineet 3,8 molempiin renkaisiin.Hyvältä tuntuu.
 largepan
Ainakaan jenkit ei Z6 kovasti takana kehu, tuppaa sulamaan alle. Nuo isommat paineet tosin autaa tilannetta. Itse en aja ihan noin korkeilla vaan n. 3.3
Mikään ei ole niin tärkeää kuin moottoripyöräily eikä sekään ole kovin tärkeää !

Lainaus käyttäjältä: "hondamania"
Lainaus käyttäjältä: "Pannaristi"Vaihdatin renkaat Susimoottorilla Tuusniemellä,
eteen Metzeler 120/70 ZR 18 Z6 ja
taakse Metzeler 180/55 ZR 17 Z6,paketti töineen
315€,loistava ja asiantunteva palvelu liikkeessä.
Laitettiin paineet 3,8 molempiin renkaisiin.Hyvältä tuntuu.
 :blah5:

Michelin Pilot Road 2 2ct takana ja ajettu vasta 16800km ja pintaa vielä jäljellä +1mm kulutusmerkkeihin.
Paine uudesta asti 3,46 (digimittarilla)
Ajetaan aina kaksipäällä.
Hieman mennyt kulmikkaaksi (mutta en anna hiomakonetta) :hmph:
SS1000, SS1000PF Kimppa, BB2500K Kimppa, SS1000AFin, IBAF Scandinavia Rally-15, SS1000PF, SS1000 AR-15,SS1000AR-22

Olis muuten näissä tuuliherkissä pyörissä kiva tietää renkaan ulkohalkaisija asennettuna ja paineet sisällä.Missä merkissä olis suurin etupyörä ja pienin takapyörä. Noilla sais sitä tuuliherkkyyttä aisoihin. Nyt mulla on tuo mezelerin z6 ja yllätys oli kun se olikin paljon pienempi etunen kuin patlaxi, mitta vaan ei ole tallella.

Mulla on 13 satasessa alla Metzeler rtz6 . Nyt ajettu 19000km, joista puolet Suomen kuluttavilla teillä. Pintaa on vielä hieman jäljellä. Sivuilla on hiushalkeamia. Oiskohan noihin halkeamiin syynä Puolan pyykkilautatiet, kova kuorma ja yli 30 asteen helle? Tien läpötila oli yli 45 astetta. :-k

Powered by EzPortal