Englanti

Aloittaja pulukko, 04.01.14 - klo:20:42

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Onko kellään kokemuksia tuolta kuningaskunnan puuolelta. Kyproksell on tullu ajeltua. Motorpyörällä tuo ajo sujui suht ilman suurempia kommelluksia,eikä autostakaan hajonnut kuin kuskinpuolen peili. Joutuu tuota reviiriä suurentamaan kun alkaa olla koluttu nuo muut Euroopanmaat. Tuo minun repsikka haluaisi käydä noilla Sydämmenasialla sarjan nummilla.
horisko
Elä kuin viimeistä päivää!

thumbsup1 Käytiin juuri noilla seuduin viime touko-kesäkuussa. Tietysti juuri silloin oli Suomessa helteet, vaan ei Englannissa (pahin +6 ja tuuli 20 m/sek pohjoisesta).
       Huonon kelin vallitessa oli tietenkin aikaa tutustua paikalliseen kuppilatarjontaan. Välillä oli niin kylmä, että oli lähdettävä kylille ajovehkeet päällä, vaikka
       pyörä oli tukevasti hotellin parkissa. Paikalliset sanoivat talvellakin olevan yleensä lämpimämpää. Tuli vastaan sellainenkin ilmestys kuin pubi, jonka yläkerrassa
       oli kirkon parvi urkuineen kaikkineen. Kaikkea voi siis nähdä kun huono keli yllättää.

       Ei ollut onneksi koko aikaa tuollaista ja pelipaikat nähtiin todella hyvässä ja melko tyynessä säässä. Pelipaikkoina oli tuo Halifaxista ylöspäin oleva alue Skotlannin
       muurille saakka. Eli tuo Sydämen Asialla/Emmerdale -maisema. Tiet ovat erinomaisesa kunnossa, hyvin merkityt ja liikenne todella hienosti toimivaa. Mopoilijat huomioidaan 
       ehkäpä parhaiten käymistämme maista ja MP-poliisitkin morjestavat, eikä yhtään sellaista tilannetta kohdallemme sattunut, että olisi tarvinnut edes kunnolla jarruttaa. 
       Bussikaistoilla saa ajaa mopolla ja parkkeerata saa mihin tahansa. Englanti on liikennekameroiden luvattu maa, melkein kuin kamerakerho ja yleisin liikennemerkki on
       Speed Camera Ahead.

       Väärällä puolella ajaminen on ainakin omasta mielestäni mopolla helpompaa kuin autolla, koska pyörän päältä näkee paremmin. Siihen tottuu, jos on tottuakseen,
       muutaman kilometrin ajon jälkeen. Tietenkin on syytä pitää mielessä tuo keep left, kuten monissa risteyksissä valistavasti lukee. Isot liikenneympyrät tuottavat
       välillä navigaattorista huolimatta (tai siitä johtuen) helposti ongelmia, kun ei voi millään olla varma ajosuunnasta ja muutakin liikennettä on seurattava. Silloin vain on
       tehtävä ketunlenkki ja annettava naville hengähdystauko. Samalla saattaa nähdä hyvinkin mielenkiintoisen muurien reunustaman pikkutien.

       Yhteenvetona sanoisin Englannin olevan mielenkiintoisen mopomaan nähtävyyksineen, eikä kannata ahnehtia liikaa. Jos haluaa nähdä Emmerdale-maisemat ei
       välttämättä kannata yrittää samalla reissulla Lontooseen. Me vältimme englantilaisten neuvomana Etelä-Englannin ja se tuntui hyvältä ratkaisulta.
       Vanhat historialliset kaupungit tarjoavat paljon nähtävää, riippuen tietenkin siitä mistä on kiinnostunut.

       Voin kertoa reissusta lisää, jos kiinnostaa. YV:näkin voi kysyä tarkemmin.

       Ei muuta kuin Englantiin, vettä voi tulla. Mutta SO WHAT!:)
tee se nyt, huomenna voi olla.....

:P Mä oli tossa 80 luvun loppupuolella Hektos nimisellä Ro-Ro laivalla joka ajoi Englantiin Ja koska
sinne oli helppo ottaa kakspyöränen mukaan (Solifer automat) niin mikäpä ettei, mun hommissa oli
päivällä pari tuntia vapaata joten ei muuta kun maihin kurvailemaan vasenta puolta, ensin se tuntu hullulta, kun autot porhalsi oikealta puolelta ohi ja kaupunkien ulkopuolella(lue maaseutu) oli aika kapeat tiet.
kaikkeen tottuu, mutta tosiaanki liikenne ympyrät tuotti aina vähän miettimistä että kuinkapa päin sitä sitten pyöris ?
Autoilijat oli kyllä tosi kohteliaita ja ohitti mut kaukaa.

terv. Sepeteus

On hienoa katsoa näitä matkakertomuksia tuolta heartbeathin /emmerteilin aluelta täältä foorumilta,kun noita telkkarisarjoja seuratessa aktiivisesti,on tullut ajatus, voi kun joskus olis itellä aikaa/mahdollisuus päästä noihin yorkin maaseudun miljöösiin tutustumaan perskohtasesti tavalla millä hyvänsä.Maisemat ja maaseutubupit ja varmasti
ihmiset olisivat näkemisen ja tutustumisen arvoisia.Ilmasto siellä näyttää olevan aika vaihteleva ja monipuolinen,mutta se onse kun on.

Toivottavasti ken siellä käy,niin kertoo käyntinsä kokemuset ja tuntemukset täällä foorumilla meille muillekkin,uskon että kiinnostusta riittää. thumbsup1
 En tiedä pääsenkö koskaan itse sinne käymään,sen aika näyttää. :o

Terv  FF1pan   rd11

Olen ajanut autolla saarella. Ajatus ei saa harhailla, muuten löydät itsesi naapurin puolelta. Liikkumista auttoi kun vieressä istui kartturi joka osoitti suunnan, varsinkin ympyröissä.
Yhden kerran saatiin keskisormea eräältä daamilta. Itse en prätkällä lähtisi.

Lainaus käyttäjältä: sandis - 07.01.14 - klo:09:10
Olen ajanut autolla saarella. Ajatus ei saa harhailla, muuten löydät itsesi naapurin puolelta. Liikkumista auttoi kun vieressä istui kartturi joka osoitti suunnan, varsinkin ympyröissä.
Yhden kerran saatiin keskisormea eräältä daamilta. Itse en prätkällä lähtisi.
Lähes kaikkea täytyy uskaltaa kokeilla!
Elä kuin viimeistä päivää!

03Biker  On se varmaan todella niin, että se väärällä puolella ajaminen joko nappaa tai sitten ei.
          Jokin tai jotkut huonot kokemukset saattaa pilata koko homman. Oikealle kääntyminen esimerkiksi
          muurin takaa tullessa on ehkä vaikein paikka, kun ne oikealta tulevat helposti yllättäen ja katso vielä
          kerran oikealle on hyvä pitää mielessä koko ajan. Mopon päältä ne näkyvät paremmin kuin autosta,
          jonka nokka on helposti jo niiden edessä ennen kuin edes näkee.

          Itse käännän tavallaan katkaisijan päässäni siihen väärälle puolelle ajamiseen. Samalla lailla kuin
          puhelimeen vastatessani. Jos sieltä alkaa tulla tulla vaikkapa germaaniaa niin silloin
          keskitytään sen puhumiseen, eikä sölkätä mitään englannin- tai ruotsinkielisiä sanoja
          väliin.
 
          Voisiko joku viisaampi kertoa, miten saa kuvia liitetyksi tarinan yhteyteen. Ettei tulisi vain kaikki loppuun
          peräkkäin.
         Jos vaikka tekisi ensimmäistä kertaa jutun reissusta.bowdown
tee se nyt, huomenna voi olla.....

08.01.14 - klo:21:40 #7 Viimeisin muokkaus: 09.01.14 - klo:22:06 käyttäjältä Timppa
horisko  :D
Lainaus käyttäjältä: hojare - 08.01.14 - klo:13:58
03Biker  On se varmaan todella niin, että .... käännän tavallaan katkaisijan päässäni siihen väärälle puolelle ajamiseen. Samalla lailla kuin  puhelimeen vastatessani... jos sieltä alkaa tulla tulla vaikkapa germaaniaa niin silloin
         keskitytään sen puhumiseen, eikä sölkätä mitään englannin- tai ruotsinkielisiä sanoja
         väliin.

         Voisiko joku viisaampi kertoa, miten saa kuvia liitetyksi tarinan yhteyteen. Ettei tulisi vain kaikki loppuun
         peräkkäin.
        Jos vaikka tekisi ensimmäistä kertaa jutun reissusta.bowdown

On se hienoo kun voi kääntää kielen sujuvasti "katkaisijasta". Eipä taida peruspannarissa moista mahdollisuutta ollakaan. Mitä nyt enkulla varmaan :-) (en nytkään tähän väliin saanut edes hymiötä tarttumaan)
Olen kuvien kanssa myös minä välillä tuskaillut ja yrittänyt niitä käyttää. Taitaa vain olla niin, että tämä softa ei salli tekstin sisään niitä upottaa. (tarttis varmaan tehdä juttu esmes pdf:nä ja se kopsata tms). Kuvien nimiin satsaamalla puutetta voi lieventää ja mikäli taitosi tunnen kuvien laatu on parasta luokkaa. Ja sitten kuvia perästä katsoessa tulee  nimi ja aihe kertauksena.
Erityisesti kannatan matkakertomuksia ja niitä ovat muutkin halunneet- niille on oikein oma osionsa. Kiitos jo etukäteen hojare.

Juu ja jos tarkkaan katsotte hymiöt tulivatkin tonne alkuun -perkele:-(

Höh ! thumbsup1
Mitä niitä tuskailee! kuvia kertomukseen väliin !!!
kun oppis laittamaan ne edes tonne jutun perään !!!
hianostelua sanon minä. :P

bittebitte  Onhan se vain paljon komiampi kun on kuva aiheesta, josta kertoo heti viäressä, eikä missään perässä.
           Ei mitään hianosteluu.
           Kun aiheen esille otin, on kaisse jonkinmoinen juttu varamaan saatava aikaiseks. Vaikka kuvat oliskin
           siällä perässä, perr..hanurissa nääs. Ei ole hyvä puoli se!

           Kun tässä nyt töiltä kerkee, jos taas joku kermaani soittaa lomilta tultuaan ja sitä katkaisijaa on käännettävä, että ei
           ajatus ihan täysin sekoo.

           Jos vaikka koittas saara jotain aikaseks ennen ku matka- ja mopomessut tulee, niin vois vaikka siällä miättiä sitten
           minkä kesällä sitten lähtis. Jonnekkihan sitä kuitenki on lähettävä kun lumet ensin tulee ja sittej joskus sulaa. thumbsup1
tee se nyt, huomenna voi olla.....

Mulle jäi mieleen Englannista ajolkaistojen merkitseminen valoilla,eli katuun oli upotettu valot...kyllä kaistat erottui pimeässä ja sumussa,eikä ajamisessa vaikeuksia ollut.
Muuten on sumua riittänyt ainakin Kuopiosasa....

 horisko Nyttolis sitten juttua viime kesän Englannin reissusta tuolla matkakertomuksissa, kun kerran lupasin sen tehdä.
         Toivottavasti se näkyy kunnolla ja ennen kaikkea edes joku on siitä vähänkään kiinnostunut.

         Terveisiä täältä kylmästä Mansesta
tee se nyt, huomenna voi olla.....

Laivapaikat varattu siitäse matkasuunnitelu taasen edistyy. Helatorstaina startataan Helsingistä Travemyndeen. thumbsup1
Elä kuin viimeistä päivää!

Lähtö aamulla kohti uusia seikkailuja! Sateista ja kylmää mutta lämpimin mielin lähdetään. Asenne ja pukeutumiskysymys niinkun olen monelle sanonut kun ovat kauhistelleet taasen meidän suunnitelmia. Liekkö muita foorumilaisia laivalla Helatorstaina? thumbsup1
Elä kuin viimeistä päivää!

23 polkasemme kohti travea. Jos tämä selkäkipu hellittää. Veti vähän kramppiin, ilmeisesti nestevajauksesta ja kuntosalista en tiedä. sa_doh

Powered by EzPortal