Matkakertomus Alpeille

Aloittaja Mphessu, 04.04.10 - klo:13:25

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Moottoripyörillä Alpeille - matkakertomus
 
Tämä on tarina perheen moottoripyörämatkasta – via Baltican kautta Itävaltaan ja Ruotsin kautta takaisin Helsinkiin. Matka tehtiin 13.6.- 22.6.2005 – kymmenen päivää ja kymmenen maata, moottoripyörien mittareihin kertyi 5300 km.
 
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty
Edellinen vuosi käytettiin suunnitteluun ja valmisteluun. Parhaimpina lähteinä olivat moottoripyörälehdistä ja netistä löytyvät kirjoitukset sekä keskustelupalstat. Sieltä on löydettävissä "kauhukertomusten" joukosta asiaakin. Tämä juttu on tavallaan kiitosta ja vuorovaikusta osaltamme moottoripyörämatkailulle.

 

Kokemusta kuljettajat isä ja poika olivat hankkineet kotimaassa kumpikin muutaman vuoden ja pyörän verran. Kokemukset ja halut johtivat kohti suurempia matkapyöriä, kohti suurempia korkeuskäyriä ja serpentiinejä. Uuden karhea Honda-kalusto oli haasteelliseen retkeen kohdallaan. Pojalla oli Blackbird XX ja isällä Pan European, johon supervisorina toimineelle äidille oli teetetty n 10 cm korotettu takasatula. Tämä olikin onnistunut hankinta - laajenihan takamatkustajan näköala mahtavasti – eikä rajoittunut enää kuljettajan mustaan kypärään.

Aivan loppumetreillä saimme vielä asennettua Autocomin kypäräpuhelinjärjestelmät. Pyörien välinen yhteydenpito sujui Cobran puhelimilla. GPS-paikannus oli harkinnassa, mutta siitä piti luopua, koska pääosa matkattiin alueilla, jossa ei vielä ollut karttapohjia. Käsikarttoja hankittiin matkailu- ja moottoripyörämessuilta. Ne leikattiin karttataskuihin valmiiksi – muuten paperiin olisi "hukkunut". Ongelmatilanteita varten mukana oli yhteystiedot ja kooste kunkin maan Suomen edustuston infosivuilta.

Siirtymätaipaleilla osoittautui perinteinen maantiekarttatyyppi parhaaksi yleiskartaksi. Reittisuunnitteluun oli käytetty monia talven iltoja matkaa innolla odottaen. Käytännön ajossa reitti sitten painettiin tauoilla "karttamuistiin" selvinä kohteina noin 100 – 200km pätkissä.  Muusta lisävarustuksesta mainittakoon; sadeasut (olivat vain kolme tuntia päällä, mutta tarpeen), renkaanpaikkauspainepullo, vaijerilukko, ketjuöljy ja varabensa(0,6 l +ohut letkun pätkä). Pan-Hondan katelokeroihin sopivat vielä ensiapupakkaus ja monitoimiveitsi sekä kiinnitysliinat.

Moottoripyörän kuljettaja vastaa pyörän kiinnittämistä laivan kannella. Kiinnitysliinan käyttöä kannattaa harjoitella ja kokeneita motoristeja haastatella kiinnitysoperaatiossa. Pyörän on paras olla sivujalan varassa, jota vasten liina kiristetään rungosta sivujalan yläosan kohdalta laivan kannessa oleviin leikkauksiin. Nämä leikkauskolot tai lenkit ovat pääsääntöisesti "harvassa-laivassa" hyvällä hollilla, koska pyörän tulisi olla poikittain laivan kulkusuuntaan nähden ja näin kovassa merenkäynnissä pyörä pysyy vakaammin aina niin liukkaalla kannella. Nytkin eestinpoika oli todella nopea kansimies ja vetäisi isolla liinallaan pyörän satulan yli kiinni kanteen. Ei ehtinyt edes kypärää ja ajotakkia riisumaan, jonka olisi voinut laittaa satulan suojaksi.


Bensaa palaa
Vaikka matkapyörillämme ajaa tankillisella 500km/Pan ja 400km/XX olimme varautuneet myös lappoletkulla imemään bensaa Panin tankista. Toki bensa-asemia oli matkalla pääteiden varsilla kiitettävästi, mutta sitten sivummalla ja varsinkin, jos ja kun tuli pakollisia harhailuja, rauhoitti varajärjestely monta kertaa. Bensan hinnat oli Baltiassa vähän yli 80 senttiä ja kohosi vasta Itävallassa hiukan yli euroon ja sitten Saksan jälkeen oltiinkin kotoisissa – niin "edullisissa" hinnoissa.

Maksuvälineinä pelasivat kaikkialla visat. Olimme pitkään pohtineet pitäisikö lukuisia valuuttoja olla mukana? Suurimpana tarpeena chatti kertoi poliisin tehotarkkailun ja "tilin" hoituvan vain käteisellä. Tutkia olikin runsaasti ja erityisesti aina taajama-alueella. Vaihdoimme vain Puolan slotyja ja Unkarin florintteja - kumpaakin noin 40 euron edestä. Niistäkin oli lopulta enempi ongelmia saada ne käytettyä osana visamaksuja.


Turvallisuus ennen kaikkea
Koskaan emme ole varmaan noudattaneet nopeusrajoituksia niin tunnollisesti, mitä alkumatkan ensimmäiset pari tuhatta kilometriä teimme. Emme halunneet pilata matkaamme poliisin tai liikenneonnettomuuden takia.

Todettakoon kategorisesti suuresti liioiteltavan huonoa tiestöä, liikenneongelmia ja muita turvallisuusriskejä – kyllä siellä pärjää varovaisuudella. Tiestö on pääteillä – kiitos EU:n – jopa paremmassa kunnossa kuin meillä ja kunnostustöitä tehdään jatkuvasti. Asfaltissa olevia reikiä ei näkynyt – muuta kuin Suomessa. Erityisesti Puolassa liikennekulttuuri on kuitenkin "villiä". Kaistat tuntuivat välillä olevan sen käytössä, jolla "kanttia" on. Taajamien ulkopuolella kilvanajo on yleistä. Yksin Puolassa reittimme varrella oli varmaan sata taajamaa/maalaiskylää muutaman kilometrin välein. Tunnelmat ja tuoksut olivat hyvät - siinä karja käyskenteli tienposkessa, vanhukset ja lapset ahkeroivat kotitiluksillaan ja haikarat tarkastelivat liikennettä ylhäältä pesistään. Pari vaaratilannetta syntyi siitä, että meitä ohittava auto pääsi yllättämään, vaikka juuri oli katsovinaan peilistä, että voin lähteä ohittamaan edellä sauhuavan "kotteron"( päästömittaukset eivät todella vielä vaikuta).

Ohittamisessa pyörän kuljettaja ratkaisee, milloin on turvallista ohittaa – on varottava kaverin peesaamista. Kypäräpuhelimista on myös "liikenteen luvussa" turvallisuustekijänä apua.

 
Reittiä ja majoitusta
Reitinvalinnan suunnittelussa hyvänä periaatteena on:

vältä ruuhkia, suurkaupunkeja ja aja vain päivänvalossa.

Tämän todistimme ensin madellen tunnin Latvian pääkaupungin Riikan helteissä. Eipä ollut tutun matkanjärjestäjän suositus kohdallaan, jonka tapasimme sattumalta Nordic Jet Linella aamulla, että Riika on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Niin varmasti onkin, mutta siihen on varattava koko päivä ja majoitus. Tästä lähin palasimme käsikirjoitukseen ja mm. Puolan läpi ajoimme Valko-Venäjän rajaa noudatellen – kaukana Varsovasta.

Muuten paras suunnistuksen varmentaja on aurinko. Se on edelleen pääpirtein etelässä puolen päivän aikoihin. Monesti oli hyvä varmistua, että oikeaan pääilmansuuntaan mennään.

Yhtenä haasteena oletimme olevan rajanylitykset ja toisena majoituspaikat. Olimme liikkeellä hotellimajoituslinjalla ( one room + extra bed ).

Olimme tietoisesti suunnitelleet varsin haastavan ajoaikataulun. Tarkoitus oli ajaa reippaasti ja sitten pääkohteessa Itävallan Alpeilla sitten höllätään ja nautiskellaan. Tulleista ei ollut mitään ongelmaa – ei jonoja tai maksuja - ei muuta kuin passin ja rekisteriotteen vilkaisu ja menoksi.

Majoituksessa olimme joustavia, ainoa etukäteisvaraus oli lähtöaamun pikalautta Tallinnaan, annoimme matkan sujumisen olla määräävänä tekijänä. Ensimmäinen yöpyminen osui Liettuan entiseen pääkaupunkiin Kaunakseen, johon olimme sen alunperinkin kaavailleet - välillä oli jo ajatuksissa, josko Puolan puolelle ehtisimme (hintataso halvempi).

Majoituksen etsinnässä parhaaksi konstiksi matkan aikana muotoutui - kukin tähystää hotellimainoksia ja sitten rohkeasti kysymään englantia ja "siansaksaa" yhdistäen: Hello - three persons - frei rummen?-  bitte/please siitä riippuen mitä vastattiin. Jos ei ollut sijaa meille tai tilaa moottoripyörille majatalossa, saatiin yleensä kartta ja lähistön hotellit etsijälle avuksi. Löysimme Kaunasista kotvan "kartsaa" kierrettyämme (paikalliset "streetfighterit" alkoivat jo tuttavallisesti morjestamaan:-)  vihdoin korkeimmalta mäeltä oikein suiten ja hintakin oli kovan tinkimisen jälkeen vielä kohtuulliset 120 euroa – mutta aamupalalla oli jo huomattavissa niukkuutta. Mm. juustoviipaleita oli kolmelle katetussa aamiaispöydässä kolme - niistä tarpeista ei edes "saksalainenkaan" eväitä käärisi.

Toiseksi yöksi päädyimme Etelä- Puolaan, Breszowin kaupunkiin - suurkaupunki Lublinista vihdoin läpi päästyämme. Kolmen tähden tunnettu hotelliketju ei ilmiselvästi halunnut meitä asiakkaiksi - olisi antanut vain yhden hengen huoneita ja kaupungin paras hotelli kertoi "täyttä". Tuli jo mieleen olisiko pitänyt sittenkin varautua myös telttaan – vai joudummeko puiston penkille? Aikamme ajeltuamme löysimme mieleenpainuvimman majoituksen "keikkamiesten mestasta". Laguna-hotelli oli teollisuusalueella ja respan ystävällinen nuorehko mies ei osannut sanaakaan vieraita kieliä. Mutta palvelu ja yritys oli hyvää. Garage-sana oli yhteinen tuttu ja heti hän lähti keskiyöllä potkimaan auki pihan perällä olevaa peltihallia, jonka vieressä munalukkoa vahti vielä iso hurtta. Vessat ja suihkut oli käytävillä - mutta 30 euron hintaan kaikki oli kohdallaan. Ilta - ja aamupalat joutui nuorempi "superlähetti" toki noutamaan läheiseltä mäkkäriltä.
 

Suunnistaminen vaatii nöyryyttä
Haastavimmaksi suunnistaminen oli osoittautunut taas kaupungissa.

Lublinissa eräs huoltoasemalla tavattu Xara-kuski, jolla oli kymmenvuotinen "kartanlukijatulkki" veti meidät kaupungin läpi, kuten maailmanmestari Loeb. Vauhti ja kaistanvaihdot hirvittivät kyllä peesaajia.

Yritimme itse asiassa pyrkiä yöksi Krakovaan, mutta sinnepä ei ollutkaan yhtään selvää viittaa, joten päätimme jäädä illan jo hämärtyessä Breszowiin. Paras konsti on kysyä apua – sitä yleensä myös saa. Tsekissä ajoimme Karlovy Varyssa poliisitalon eteen - tietä kysymään. Olihan meillä aina opetettu – kysy vaikka poliisilta. Kielivaikeudet olivat taas melkoiset, toinen poliisi alkoi häätää meitä tiehemme – toinen onneksi ymmärsi neuvoa sitten myös tien Saksaan.

Saksassa vanha rautaesiripun vaikutuksen huomaa ikävällä tavalla. Varsin yleinen tienviitta on Umleitung eli kiertotie. Paikallistiestö ei ole vielä yhdistynyt sujuvasti vanhalla rajalla.

Vaikein suunnistustehtävä oli kuitenkin lopuksi Tukholmassa. Olimme toki käyneet Viking-terminaalissa laivalla, mutta miten osaat sinne iltapäiväruuhkassa moottoripyörällä? Ajettuamme pari kertaa Tukholman ohitustietä edestakaisin ja laivan lähtöön alkoi olla tunti aikaa - oli viisaat neuvot kalliit. Hoksasimme onneksi taksin ja tilasimme "etuajoneuvokyydin" laivalle. Koskaan ei ole ollut niin mukava maksaa 15 euroa taksille (taksi laskutti euroina visakortista!).  Satamassa näimme muita motoristeja ja silmään pisti eräässä ohjaustangossa GPS– näyttölaite – se on nyt vakavasti otettava hankintalistalle.

 
Slovakian läpi Pustalle
Alppimaisemista saa ensimakua heti Slovakian Tatravuoristoa ylitettäessä. Tosin suunnitellusta ylityskohdasta olimme 100 km idässä ja korkeuskäyrät olivat maltillisia. Slovakia on pieni maa ja Presovin ja Kosicen kautta olimmekin nopeasti Unkarin Pustalla. Ensimmäiset 50 kilometriä olivat suurta tietyömaata. Siirryimme parin kilometrin pätkissä liikennevalo-ohjatulla tietyömaalla, jossa jokaisella etapilla tehtiin töitä. Toivoisi, että kotoisiin tietyöhankkeisiinkin saataisiin vastaava mobilisaatio.

Miskolcin kaupungin jälkeen aukeni ennen kokemattoman hieno kolmikaistainen lähes parin sadan kilometrin moottoritie M3 Budabestiin. Keskimmäisellä kaistalla köröttelimme noin 130- 140 km vauhtia. Vasemmalta menivät kovaa ohitse. Noin parinkymmenen kilometrin välein oli levähdyspaikkoja, joista joka toisella oli täydelliset huoltamopalvelut.

Huoltoaseman kassalla silmiin osui sana Vignette. Jos ei etukäteen tiedä sellaisten moottoritien käyttömaksujen olemassaolosta, ei sitä varmasti osaisi ostaakaan.  Halvin käyttötarra pyörään oli voimassa neljä päivää ja maksoi muutamia euroja. Leimaan tuli reikä päivämäärä 15.6. kohdalle.

Moottoritie on oivallinen pitkänmatkan teossa ja nyt pääsimme vaihteeksi nopeasti eteenpäin kohti Budapestia.

Olimme vaihtaneet välillä pyöriä keskenämme, jotta takamuskin saa vaihtelusta lepoa. Sähköllä säädettävän Panin tuulilasin ehdottomasti paras puoli on se, että kuljettajan kypärämelu on olematonta. Haittapuoli taas voi olla se, että nukkumatti uhkaa tasaisilla ja pitkillä taipaleilla. Vanhemmalla kuskillakin tuli tarve ajonopeuden tempon vaihteluun. Isä kysyi pojalta: "Haluatko nähdä, miltä Blackbirdin takavalot näyttävät?" Kysymykseen ei tarvittu vastausta – vaan reilu kahvan vääntö ja kas kummaa vauhti kohosi hetkessä yli "kahden euron". Samalla sai tuntumaa kypärämelusta ja ilmanvastuksesta. Kypärä painautui leukaan ja niska oli kovilla - parasta oli päästää kaasukahva lepuuttajan varaan ("ranneleputtaja" on oiva ja halpa muovinen apuväline, "vakionopeussäädin" kaasukahvassa).

 
Budapestin läpi Balatonille
Miljoonakaupungin läpi on ajettava mikäli halua Unkarissa ajaa idästä länteen nopeinta reittiä. Iltapäiväruuhkassa oli itse asiassa helppo ajaa leveillä kaduilla, koska opasteet olivat selvät -M5 Balaton. Heti kaupungin ulkopuolella, sitten missasimmekin. Ei ollut enää M5 Balaton kylttejä, vaan olisi pitänyt poistua liittymästä, jossa luki M0 – M7. Kotvan mietittymme kartan ääressä huomasimme uuden tavan merkitä Budapestin "kehätien" M-nollaksi, jolta kaikki moottoritiet erkanivat. Annettiin taas ranteelle uusi asento ja tehtiin viimeinen pyrähdys Veszpremin kaupungin suunnasta Balatonjärvelle.
 
Balaton-järvellä
Olimme valinneet kolmannen etapin kohteeksi monien matkailijoiden määränpään, jota jo Itävalta-Unkarin keisarinkunta lomakohteena suosi. Järvi on noin 80km pitkä ja 10km leveä. Sitä ympäröi lukuisat lomakohteet ja sitä kiertää vähän väliä rannan tuntumassa iloisesti viheltävä juna. Majoituimme sosialismin ajan korkeatasoiseen hotelliin, jota kovasti nyt remontoitiin.

Iltauinnilla ja aamu-uinnilla turkoosin värisessä vedessä taatusti virkistyi, veden lämpö ei vielä ollut ylittänyt 20 astetta. Ranta-alueilla on runsaasti hotelli- ja ravintolatarjontaa. Illallisella rantaravintolasta oli mahtavat näkymät järvelle sanan mukaisesti syttyvään valomereen. Vastarannan kohteet näkyivät vain yhtenäisenä valohelminauhana.

Aamiaispöydässä oli kymmeniä pöytiä ja vain kahteen oli katettu. Aamiaisen valmistajaa toki vasta 07.30 heräteltiin toimestamme. Olimme unohtaneet tunnin kellon siirron, kun saimme tietää aamiaista tarjoiltavan klo 08.00. Vähän hävetti - halu päästä Alpeille oli kova.

Itävalta
Balaton-järveltä oli mieluista lähteä vilpoisen aamupulahduksen jälkeen tien päälle. Hellettä oli jälleen luvassa ja aurinko paistoi jo aamulla kuumasti. Itävallan puolelle ajaessamme Grazin suuntaan oli ilo nähdä siistejä pihoja sekä kaunista ja yhä jylhempää maisemaa mitä pidemmälle pääsimme. Pyrimme suuntaamaan pienemmille teille, kiertäen isoimmat moottoritiet, joissa ei näkisi muuta kuin moottoritien aitaukset ja Alppien huiput.

Matkan varrella oli idyllisiä ja hyvän palvelutason omaavia levähdyspaikkoja. Eräässäkin paikassa oli ulkona myös karjan juottokaukalo, joka ei tosin auttanut bensaa kaipaavien menopeliemme matkaa, emmehän olleet kauramoottoreilla liikkeillä. Kahvilasta saimme kuitenkin cafe láttea ja emännän leivoksia, joilla taas jaksoi eteenpäin.

Haasteet suurista korkeuseroista edessä olevalla tiestöllä jännittivät ja ensimmäisten serpentiininousujen aikana oli hyvä palauttaa mieliin ohjeita tarkasti luetuista matkakertomuksista. Useampia vuosia pyörää ajaneenakin on asioita, joita kannattaa laittaa ohjeistuksista mieleen ja soveltaa sitten omaan ajotyyliin sopivaksi. Ikinä ei kannata asennoitua lyhyemmälläkään reissulla kaikkitietäväksi pyöräilijäksi – aina on uutta opittavaa!

Jokaiselle motoristille jyrkätkin kaarteet on varmasti tuttuja jo kotimaan kurvailuista mutta kun mukaan lisätään valtavat korkeuserot, on mukana jo huomattavasti enemmän jännitystä kuin suomalaisissa kotimaisemissa. Lisäksi lähes 180 asteen käännökset ovat erilaisia riippuen siitä käännytkö oikealle vai vasempaan. Esimerkkinä ylöspäin menevän alppitien oikea käännös on korkeuseroista johtuen todella tiukka ja kantatessa voi äkkiä kupsahtaa kyljelleen, mikäli ei pysty pitämään sopivaa/riittävää vauhtia yllä. Varoituksena voi kuulua jalkatappien kolahdus. Serpentiineissä pitää pyörä tuntea sekä osata luottaa sen ja omaan suorituskykyyn vaikka lastia onkin päällä ja tiestö uutta. Toisaalta taas vasempaan kurvaava alamäki antaa helposti tunteen, että kun mutka on nyt ulkokurvina pidempi, voi päästellä reippaamminkin. Tosiasiassa etupyörä kevenee hetkellisesti yllättävän paljon jyrkässä mutkassa ja jos siinä kohtaa sattuu olemaan edellä ajaneen kuorma-auton hiekkalastista tippuneita kiviä, voi yllätys olla jälleen kerran edessä.

Kummassakin tapauksessa mutkan ajolinja haettiin jo hyvissä ajoin, lähes F1 -tyyliin, kaistan reunaa nuollen. Vasempaan kääntyvää mutkaa lähestyttäessä kevyt koukkaus kaistan vasemmalta reunalta, jolloin pyörä saatiin kaistan oikeaan reunaan juuri ennen jyrkintä käännöskohtaa. Sitten määrätietoinen, mutta rauhallinen vastaohjaus, jolloin ajolinja meni junamaisesti omaa kaistaa mutkan läpi reuna– ja kaistaviivoja hipoen ja yllätyksiltä säästyttiin.

Kun mutkissa pystyi pitämään kohtuullisen ajonopeuden, takasi hyrrävoimat pyörän vakauden ja pehmeän ulostulon. Kymmenien ja satojen toistojen jälkeen tiestöön pääsi hyvin sisään ja sai todeta, että alppiteillä pärjää ensikertalainenkin. Tosin aina kannattaa katsoa nöyränä mutkan jyrkkyys, muu liikenne, tien pinnan laatu ja muistaa oikean vaihteen merkitys hitaissa mutkissa.
 
Karttalehdet tankkilaukun päällä vaihtuvat oli Klagenfurtia ja Willachia. Onni onnettomuudessa oli, että eksyimme lopulta vanhalta tieltä A2 moottoritielle, ja heti hyödynsimme sitä täysin rinnoin – halu päästä ylös Alpeille oli jo iltapäivällä kova.

Hölläsimme vihdoin kun, opasteet alkoivat kertoa Slovenian ja Italian olevan kohta edessä. Olimme kääntöpisteessä, oli aika kääntyä kohti pohjoista, Lienziä kohti.

Alkoi nousu kohti Alppeja jokiuomaa seuraavaa maisematietä, jossa kauniit pikkukylät seurasivat toisiaan. Oli aika etsiä tavoitteena ollut alppikylä majoitukseen.

Löysimme talvella hiihtoturismiin keskittyvän pienehkön perhehotellikeskittymän Hermagor- nimisen kylän rinteeltä. Usko meinasi jo illan hämärtyessä loppua, kun kipusimme noin kilometrin verran pitkää ja mutkittelevaa pientä asfalttitietä.

Majoitus oli myös tällä kertaa täysosuma, hinta edullinen ja palvelu ensiluokkaista. Hotellin maalaisidylli käsitti pihalla olevia kanoja, kukkoja ja porsaita sekä kesyjä kissoja. Aamiainen oli myös reissun parhaita ja erillisiä eväitä ei tarvinnut kääriä. Huoneistoamme ympäröivä parveke tarjosi myös mahtavat näkymät ja hyvän lepopaikan seuraavan päivän koitoksiin.

 Alppien valtaus
Aamulla olimme valmiit lähtemään Hermagorin idyllistä kohti hienoimpia alppiteitä. Sadan alppisolan reiteistä olimme valinneet pari matkalla Salzburgiin. Motoristin taivaaksikin nimetty Gross-Glockner 2500 m korkeudessa kulkeva noin sadan kilometrin etappi oli kohokohtana. Aamutoimien jälkeen asensimme sidontaliinoilla XX:n tankkilaukun päälle digikameran. Muistikortti antoi 256Mb myöten, joten siihen mahtuisi myös muutama Gross-Glocknerin mutka videotallenteena.
 
Tien päälle lähdettyämme tuli kaikenlaista kulkijaryhmää vastaan aina GoldWing- kerhosta Porche-harrastajiin. Tunnelma tiivistyi, nyt ollaan lähellä hienoja maisemia ja serpentiinejä. Pieni vuoristomaksu matkalla ennen Gross-Glockneria ja varsinainen nousu saattoi alkaa.  


Nousumatkalla lämpötila hiljalleen laski ja tien poskessa näkyi yhä isompia lumikinoksia. Kauhutarinat olivat kertoneet, että pahimmillaan kyseisellä vuorella oli kesäistenkin lumimyrskyjen aikana jouduttu mottiin ja odottamaan aura-autoa. Sää antoi parastaan, ilma oli kuin morsian ja aurinko paistoi.

Päivän puolessa välissä olimmekin yllättäen vuoren huipulla –näköalapaikalla ja umpiperässäkin vielä, josta nimikkovuorta ja jäätikköä ovat ilmeisesti  keisaritkin ihailleet. Päädyimme siis Frans-Josef-Höhen näköalapaikalle, jossa oli yhden taipaleen kääntymispiste. Kyseessä oli puhtaasti turistipaikka, jonne tuli bussilasteittain ihmisiä Sonyn ja Casion kamerat kaulassaan.


Pyöriä oli myös sadoittain ja suurin osa Saksan ja Itävallan rekisterissä. Erään ryhmän kävellessä ohitsemme yksi herttainen rouva kysyi kuiskaten seurueensa muilta jäseniltä saksaksi, mitä FIN tarkoitti meidän rekisterilaatoissa ja vastauksen kuultuaan, katsoi hempeästi meitä ja lausahti: Oooooo...Finlandia=).

Gross-Glocknerin mutkat olivat kerrassaan mahtavia ja sen huomasi satojen muidenkin motoristien virtana, joita tuli jatkuvasti vastaan ja ohi. Paikalliset "ducatikuskit" nimittäin päästelivät ajoittain todella reippaasti ohi. Taustapeilejä oli hyvä taas seurailla, jotta kaistat eivät kävisi ahtaiksi.

Nopeusrajoitukset vaihtelivat paljon.  Levähdyspaikoilla 30-50km/h:n ja muualla taas 80-100km/h:n välillä. Aikaisempiin serpentiineihin verrattuna Gross-Glocknerin vuorilla saa nauttia todella hulppeista maisemista, sillä mutkan takana on aina suuria ja näyttäviä jyrkänteitä. Tällöin pakostikin piti hyvää huolta, että oma tilannenopeus säilyi turvallisena.

Laskeuduimme Edelweisspitzeltä kohti Sell am Seetä. Ilma lämpeni vähintään kymmenen astetta, kun laskeuduimme laaksoon. Pieni ruokatankkaus sujui mukavasti idyllisessä ruokapaikassa, joka toivotti erityisesti motoristit tervetulleeksi.

Iltapäivän toinen kova alppitaival alkoi Saalfeldenistä ja kulki mäkihypystäkin tunnettua Bichofshofenia kohti. Jatkoimme kohti Salzburgia jylhän Salzah-joen kanjonissa ja saavuimme viehättävään Gollingin pikkukaupunkiin.

Siinä perhehotellin emäntä taas pani parastaan ja ajoi mersunsa pois tallista moottoripyöriemme turvallisuuden takia. Hän kertoi läheisen kirkon ympärillä löytyvän kaupungin parhaat ruokapaikat. Käyttehän varmaan syömässä, hän sillä aikaa kunnostaa lisävuoteen.

Oli muuten tarkka täti, otti ja antoi kuitit kaikista palveluista. Pyysi jopa selventämään hätäisesti kirjoitetun lähiosoitteen: N e l i v a l j a k o n k u j a - ja sitä sitten yhdessä ääneen tavattiin!!!. Ja aamulla vähän hävetti, kun laskimme hänelle illalla taskuihin kertyneistä euroista 100 euron verran ja perään hän vaati ottamaan vielä kuitin – huolenpito oli liikuttavan hyvää.


Tsekin ja Saksan läpiajo
Mutkateiden kokemukset muistoina lähdimme ajamaan kohti Saksaa.
Alppimaisemista oli otettu kaikki irti ja vaikka edellisen päivän taipaleella ei ollut 300km enempää tullut mittariin, oli mutkien veivaaminen vastannut rasitukseltaan 700km siirtymätaipaleen ajamista.

Matka kohti Tsekkiä kulki moottoritietä Linzin kaupunki ohittaen. Reitti on mitä parhain ja Tsekissä on mahtavat maaseutumaisemat laajoine viljapeltoineen.

Reitti kulki Ceske Budejovicesta – Plzen kautta ja Karlovy Varyn kautta Saksaan, jossa yövyimme Chemnitzin kaupungissa. Illallinen oli raskas ja rasvainen, mutta niin hyvä grillipihvi. Tosin jälkiruoaksi tilattua Irish Cofeeta ei talossa tunnettu, eikä hotellin juomiin kuulunut myöskään konjakkia - olikohan jäämiä sotatraumoista.

Matkaa jatkettiin aamulla. Magdeburgin jälkeen poistuimme moottoritieltä ja suunnaksi otimme Wittenbergin pienen ja kauniin keskiajan Lutherin kaupungin. Paikallistiet olivat hyviä ajaa ja harvinaisen harvaan asuttuja. Matkasimme kohti Itämeren rantaa ja Wismaria, jossa taas siirryimme motarille ja kahvat kaakossa Lubeckiin.

Saksalaisen tieverkoston toimivuus oli ensin hieman tuskastuttanut kiertoteineen mutta isot väylät veti jo hienosti ja nopeuttakin saatiin pyörien alle kiitettävästi. Tietyöalueilla paikalliset ajoivat tunnollisesti nopeusrajoitusten mukaan.

Automaattiset kamerat pitivät huolen, että sakkoja ei otettu jopa 20km pituisilla tietyöalueilla. Meidän seurue taisi tosin kerran saada kamerat välähtämään taajama alueella peräkkäin – vai olikohan sittenkin innokkaitten valokuvaajien otoksia?

Ennakkokäsitys Travemundesta muuttui myönteiseksi, kun saavuimme majoituskohteeseemme Keisari-hotelliin. Satamakaupunki hiekkarantoineen tarjosi rentouttavan ja viihtyisän illanviettopaikan hyvine ruokapaikkoineen. Ihmiset olivat ystävällisiä ja kelikin tuntui olevan yhä puolellamme. Isoja tankkilaivoja ei ollut näköpiirissä, vaan pikemminkin huviveneitä, jotka täyttivät sataman ja ihmiset istuivat terasseilla samaan tapaan kuin Kaivopuiston maisemissa.

Paluu Tanskan ja Ruotsin kautta
Saksasta tarkoituksemme oli jatkaa Putgardenin lautalla Tanskaan, mutta kyseinen yhteys ei yllätykseksemme enää toiminut. Olisimme saaneet liput vain hitaalle  Malmö-laivalle. Hukkaisimme kallista ajoaikaa ja olisimme perillä vasta keskellä yötä Etelä-Ruotsissa. Se ei kuulostanut houkuttelevalta.


Päätimme siis lähteä ajamaan Tanskan siltojen reittiä, jolloin emme olisi riippuvaisia lautoista ja pääsisimme taas tienpäälle. Kööpenhaminan kautta ajettava siltareitti oli komea ja tunneleineen mukavampi ajokokemus kuin kiertää se vain lautalla istuen.
Päivän siirtymätaival oli taas suhteellisen pitkä ja ajoimme Ruotsissa aina Kalmariin saakka, jossa vietimme toiseksi viimeisen yön, ennen Viking Linen viimeistä etappia.

Kalmarin kauniissa kaupungissa tuli käytyä harvinaista maanantainkin iltaelämää viettämässä vauhdikkaitten svenssonien seurassa. Reissun ensimmäinen siideri löytyi ravintolan menusta, tähän asti oli pärjätty ohrapirtelöillä, jota tosin täälläkin tilattiin ämpärillinen(sisälsi neljä olutpulloa) .

Gabriellalla Suomeen
Viimeisen päivän ajo-osuus alkoi jo näyttää hyvin kotoisalta ja pikkukylät olivat vaihtuneet puuduttaviin metsäosuuksiin, joita riitti Ruotsissa yllin kyllin, aivan kuin kotona Suomessakin.

Ainoat kaksi onnettomuutta näimme Ruotsissa. Molemmissa saattoi olla kyse hirvenväistötilanteesta, jolloin auto oli väistänyt penkaan ja ponnahtanut sieltä kyljelleen tielle. Poliisi varoitti molemmista onnettomuuksista kiitettävästi Olyckan- kylteillä ja ohjasi liikennettä. Yhdeksän päivän reissu alkoi jo tuntua ja matka Tukholmaa ja Viking Linen terminaalia kohti tehtiin verkkaisesti, useampia taukoja pidellen.

Loppumatkassa jouduimme turvautumaan taksin vetoapuun. Ei tullut tosin kysyttyä millä taksaluokalla hän mittarin käynnisti, sillä kyydissä ei ollut  yhtään ihmistä, pari pyörää tosin seurasi kovaa pujottelua kohti satamaa.
Totesimme, että 15€ kustannus tästä palvelusta oli oikea ratkaisu, koska ehdimme hyvissä ajoin Gabriellan kyytiin – vihdoin sai hengähtää -  hyvinhän tässä kävi.

Kotona jälleen ja uudet suunnitelmat vetämään
Matkakokemusten saldo on positiivinen. Ei havereita – vain takamus hellänä. Visalaskussa viimeistään näkyy missä oikein onkaan käyty - se on printattu jokaisen huoltoasema-, ateria- sekä majoituskohteen tarkkuudella ja hintakin on kohdallaan.

Huima reissu ja kannatti tehdä. Entäpä ensi kesänä??... Olisko mitään – esimerkiksi Itämeren altaan kierto ja poikittain lautoilla surfailut ? Katsotaan  mp-messuilla lisää ideoita!
 

MpHessu, MpHilkka ja MpTeemu
 horisko

Paljon hyvää tietoa ja mukavaa luettavaa. Kiitos !
Toivottavasti mahdollisimman moni jaksaisi kertoa matkoistaan muillekkin.

Ensi kesän reissuun on jo monta reittivaihtoehtoa mietittynä.
Kertoisitko lisää vielä Unkarin seuduista, koska saattaa olla että ajetaan sitä kautta Kroatiaan ja noustaan sieltä sitten Alpeille.
Lähtiskö käväsemään Alpeilla?

Kiitos Olli kiittämisestä!
 
Pyysit lisätietoa Unkarista matkallanne Kroatiaan. Paljon en osaa lisävalaistusta antaa, koska Unkari ja Pusta olivat vain luontevan reittimme varrella alpeille. Sen voin sanoa, että Balaton on matkan varrella "ohittamaton" alue (Panfun***). Nopein reitti on ajaa etelään sen itäpuolta moottoritietä, mutta elämyksiä tarjoaa länsipuoli. Vastaan voi siellä tulla kesähelteillä runsaasti motoristeja kevyissäkin ajovarusteissa (T-paita). Kättä sai heilutella. Majoitus- ja ravintolapalveluja on runsain mitoin.

Hyvää matkaa ja otapa haasteesta kiinni ja kerro sitten kokemuksia. Niistä voi paljon ammentaa.

Voithan vaikka aloittaa MCCT-Euroopan:-)
 ja anna sitten noita PanFun pisteitä.

 
Mphessu  horisko

P.S.  En laittanut kuvia  enkä videonpätkiä, ettei aiheuta liikaa kateutta ja toiseksi en niitä varmaan foorumin tarttumaankaan saisi.

Kiitoksia, tässä oli hyviä vinkkejä tulevan kesän reissulle.
Reilun parin kuukauden kuluttua lähdetään likimain samaa reittiä Itävaltaan. Laivaliput Hki-Tallinna ja Travemunde-Hki on jo ostettu. Mitä kaikkea sille välille sitten mahtuukaan. Ensimmäistä kertaa kuitenkin ollaan menossa Eurooppaa valloittamaan.
 rd11.gif

Kiitoksia hauskasta ja valaisevasta jutusta! Sen verran voin kokemuksesta sanoa, että navigaattori on tod. hyvä renki mukana reissussa. Esim.Garmin nuvi 500-sarjassa on myös itäisen keskieuroopan kartat, Varsovat ja kaikki. Ollaan lähdossä ajelemaan samoille reiteille, tuskin maltan odottaa...

Joopa joo sinne alpeille sitä meikänki mieli tekke, jos duunia riittää keväällä niin
että saa tienattua matkarahat niin jossain vaiheessa se lähtö sinne tulee mullekkin
en vaan vielä oo miettiny sen tarkemmin reittiä ???
Reissuille lähden yleensä sen enempiä suunnittelematta (seikkailumieltä).

Jess, kiitosta vaan. Mielenkiintoista kokemusta noilta seuduin....josko sitä joskus ittekin vielä tulisi käydyksi.... thumbsup1

Mäpä ostin työ kaverilta tabletin että voin sillä suunnitella matkalla reittiä ja hommata seuraavan
yön yöpymis paikkaa, mutta sepä ei toiminukkaan ulkoisilla mailla (kotona Suomessa soitin Soneralle ja he kertoivat että siinä on ulkomaan käyttö esto ettei tule suuria yllättäviä laskuja) mistä pirusta mä olisin sen tienny ! eipä mitään ei ollu karttoja mutta olipa Garminin navigaattori, sillä ajelin koko reissun ja katsoin seuraavat yöpymispaikat, kyllä se vaan on hyvä laite. Mentiin
Viro,Latvi,Liettua,Puola ,Zekki ja vihdoin Lienz Sveitsissä ihan mukavasti, ainoastaan Puolassa, kun
oli moottoritie vielä kesken pyrki ajattamaan meitä väkisin sinne,mutta aurinkoa kohti etelään ja
seuraamalla mihin muu liikenne moottoritieltä menee onnistui hyvin.
Kun olitte Gross Glohnerilla niin ettekö käynneet Bikers pointilla ? se on vielä korkeemmalla,muistaakseni 2596 m, mutta vuoren toisella puolella.

Vanha tarina - mutta minulle uusi!

Tarinaa lukiessa heräsi yksi kysymys:
kuinka kauan tämän tarinan kirjoittamisessa ja oikolukemisessa on oikein mennyt?
Reissua reilu viikko mut kirjoittamiseen ei varmaan kuukausikaan riitä ...

Siis juttu on kirjoitettu niin loistavasti: sopivat jaksotukset ,huumoria mukana,ja heti alkuun
kesto ja kilometrit.Tietenkin lisänä oleelliset reitit ja nähtävyydet jne...
Ja vielä nuo ohjeet/muistutukset mm. oikeasta tilannenopeudesta - turvallisuus ennen kaikkea.

Pitää olla hyvät muistiinpanot/kuvat/videot jne ...

Ei tarvitse lukea kirjoja kun täältä löytyy näin loistavia tarinoita!

Suuret kiitokset !!

"Trust Me - I Know What I Am Doing" .... vaikka harvemmin kyl ekalla kertaa

Kuulisit vaan, kun MP-Hessu pitää historian luentoa Tuusulan ja ympäristön historiasta
niin ei voi muuta kuin ihmetellä miehen muistia ??? bowdown  sieltä tule ihan luannikkaasti
kaikki vuosiluvut sun muut ja muutenkin lennokasta kerrontaa. horisko

YX Dalmatialaisen iskemä (lue Dementia) :-\

Powered by EzPortal