Renkaat Shinko

Aloittaja Hespannari, 09.07.15 - klo:22:55

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 3 Vieraat katselee tätä aihetta.

Tämä kesän ajelut alkaa olla takana ja renkaat ovat edelleen pyöreät.  Eturenkaan 10 gramman paino oli lähtenyt irti, syynä huono vanteen puhdistus, ja jännästi tuo paino menee samaan paikkaan kun edellinenkin.  Olisi pitänyt ilman rengasta ensin painottaa itse vanne, mutta homma olisi ollut jo pilkunnu....sta ja ihan niin perfektionisti en ole enään.  Ei vaan jaksa. Hyvä, että rengasvalinta antaa mielipiteitä - yksi yhteinen mielipide on käsittääkseni tällä foorumilla - suhteellisesti suurimmalla osalla on juuri Honda Pan European ST 1100, eli yksimielisiä ollaan ainakin ajokistamme.  Tottakai, ymmärrän senkin, että renkaalla on suuri merkitys kun taistellaan sekunnin sadasosista. Silloin liikutaan myös äärirajoilla pyörän hallinnan ja ominaisuuksien puolelta.  Tosiasiassa meistä matkapyörän omistajista ehkä vain muutamalla on tarkoitus ajaa äärirajoilla tässä kotimaamme liikenteessä. Suotakoon heille myös se, että hankkivat pyöräänsä niin hyvät ja turvalliset renkaat kuin vain rahalla saavat - ja toisaalta kiittäkööt joka kerran kun kotiin pääsevät hengissä - juuri renkaita.  Ja kyllä, seuraava rengassarja on sitten Michelin - olipa se sitten ensi kesänä tai vasta 2017.  Mutta Shinko näyttää nyt ensin minulle, mitä rengas kestää tällaisen "tavis" moottoripyöräilijän alla.  Ja uskokaa, että osaan olla kriittinen omille ostoksilleni.  Mutta raportoin, jos vielä yhden tonnin ehdin nykäistä tälle kuumalle syksylle....
Dream 250 -64
CB 350 twin -77
Z 650 -81
Z 1000 st -80
ER 5  -98
Z 1100 st -84
250 cross  -
GTR 1000 -86
GTR 1000 -88
FJR 1300 -02
ST 1100 -94
ST 1100 -98

Kolmisen tuhatta tuli rullattua pyörällä ja nyt on aika laittaa pyörä talviteloille.  Melkoisen viileillä aamukeleillä tuo
renkaan "pyöreys" ei ollut 100%:nen eli muoviahan näissä käytetään aika runsaasti, ja se tuntuu lähtiessä kylmillä renkailla.
Iso ero oli ottaa pyörä autotallilämmöstä +15 ajoon kuin suoraan +5 asteen lämmöstä. Pinta ei näytä kuluneen takana kovinkaan paljon - epäilen että se yli 15 tkm menee, ellein ihan suunnattomia ajotavan muutoksia tule. Ratapyöräilyä en ehtinyt testaamaan - mutta kun tuo kuopus on jo ensi kesänä reilun 2 vee niin sitten pääsee testailemaan ihan kunnolla tuota rengastusta. 
Pieniä muutoksia pitää pyörään tehdä, takana on joku välys jossain. Jos jollakin tietoa, missä 150 tkm ajetulla pyörällä välys tulee ensimmäisenä vastaan, niin tietoa saa tulla. etustefat on vaihdettu toissa kesänä ja laakerointi eteen.  Muuten pyörän kulutus on kohtuullinen - pyörityksessä menee kuitenkin reilut 7 litraa - mutta matkalla pääsee helposti alle 6 litran.
Dream 250 -64
CB 350 twin -77
Z 650 -81
Z 1000 st -80
ER 5  -98
Z 1100 st -84
250 cross  -
GTR 1000 -86
GTR 1000 -88
FJR 1300 -02
ST 1100 -94
ST 1100 -98

Lainaus käyttäjältä: Hespannari - 15.11.15 - klo:21:03

Täytyy kommentoida : viimekesän ajelut 5,2 - 4,2 l / 100 km (vastatuuli/moottoritie ,ja naatintoajo mutkatie 60-80km /t ! )
thumbsup1  thumbsup1  :)
Elämä on lainaa ,miksi et nauttisi siitä harrastuksen parissa !

16.11.15 - klo:22:04 #33 Viimeisin muokkaus: 22.11.15 - klo:12:20 käyttäjältä Timppa
Lainaus käyttäjältä: Hespannari - 15.11.15 - klo:21:03
Muuten pyörän kulutus on kohtuullinen - pyörityksessä menee kuitenkin reilut 7 litraa - mutta matkalla pääsee helposti alle 6 litran.

22yikes

Joka kevät uusi ilmanpuhdistin, maksaa itsensä ennen Juhannusta takaisin....
Kaasuttimien synkkaus...

Koko kausi kaksipäällä, puolet täydessä kuormassa. Kokokauden kulutus keskiarvo 5,11L/100km
Maksiminopeuksilla....
SS1000, SS1000PF Kimppa, BB2500K Kimppa, SS1000AFin, IBAF Scandinavia Rally-15, SS1000PF, SS1000 AR-15,SS1000AR-22

Matka jatkuu, kaikesta huolimatta, näillä halparenkailla.  Nopea nykäisy kevätkelissä +14 asteita ja keväinen asfaltti.
Kyllä rengas oli yhtä pyöreä kuin syksylläkin, eikä suurempia mainintoja renkaasta - ehkä sen verran, että hiekkaa on vielä monin paikoin risteyksissä eli kannattaa olla varovainen.  Näistä ei huippurenkaatkaan pelasta jos hiekka toimii laakerina. Plakkariin tuli jo 70 kilsaa ja kaikin puolin mukavaa ajelua.  Kaistat on aika kuluneita talven jäljiltä eikä autojen urissa ajaminen kannata, on sen verran rouheaa pintaa.... Mutta matka jatkuu..
Dream 250 -64
CB 350 twin -77
Z 650 -81
Z 1000 st -80
ER 5  -98
Z 1100 st -84
250 cross  -
GTR 1000 -86
GTR 1000 -88
FJR 1300 -02
ST 1100 -94
ST 1100 -98

Ja nyt alkaa olla 4000 km takana renkailla. Ehkä hienoinen pyörän rauhoittuminen "hyvällä" asfaltilla tuntuu eli rengas alkaa
saavuttamaan jo omat kulutuskulmansa tie versus 90 astetta.  Edelleen uskaltaa heittää pyörän kyljelleen, kevään jälkeen risteykset on puhdistuneet ja rohkeus kantata on selvästi lisääntynyt.  St:n huiputkin tuli testattua, ja kyllä se mittari kipuaa yli kahden (markan) euron.  Mutta todellisuus jäänee siihen tasarahaan.  Edelleen luotan renkaan pitoon, reilusti vedän yli sellaisen turvallisen kulman tai jos ajatellaan niin, että odotan jossain vaiheessa renkaasta löytyvän sen kulminaatiopisteen missä renkaan pito lähtee irti asfaltista.  Ja lupaukseeni, enää 4000 km tälle kesälle - jota on vielä runsaasti jäljellä.  Toivon kaikille mukavia hetkiä kahdella renkaalla (takarenkaalla keulimisessa en kyllä näe mitään järkeä varsinkaan Pannarilla).
Palaan foorumille, kun saan vaihdettua vaipan tytölle, vietyä pojan kouluun ja mesottuani teineille, jotka ovat vihreämpiä kuin nurmikko, haukkuvat maatalousyrittäjiä, mutta kuitenkin syövät grilliruokaa..... :/
Dream 250 -64
CB 350 twin -77
Z 650 -81
Z 1000 st -80
ER 5  -98
Z 1100 st -84
250 cross  -
GTR 1000 -86
GTR 1000 -88
FJR 1300 -02
ST 1100 -94
ST 1100 -98

Oma tuntuma keskimääräisestä takarenkaan kestosta on nyt kolmasosan myötä täyttynyt eli 5000 kilsaa takana. Harmittavasti vain tuota aikaa ratsastella rautahevolla ei ole oikein ollut. Jospa alkava kesäloma auttaa asiaa.  Rengas on vielä hyvässä kunnossa. Ehkä hankalaksi jää se, että kulutuspinta on todella ilman vesiuria, eikä vertailua voi hyvinkään tehdä uuteen renkaaseen. Edelleen rengas pitää hyvin, selkeästi on pyörä rauhoittunut - kuten kaikkien renkaiden kanssa käy - kulutuspinta "kuluu" kanttiseksi.  Edelleen pidän rengasta halvaksi renkaaksi hyvänä, voin kyllä verrata rengasta ja pyörän ominaisuuksia, mutta aikaa menee kyllä muutamia vuosia tällä ajotahdilla. Panhuilun mukavuuksiin on tottunut, ajonopeus on mieluummin lähempänä 130 km/h mittarin mukaan, ja toivotaan että kissalan pojat ei satu samoille teille mittailemaan kansalaisten edistyksellisyyttä näissä nopeuksissa. Taajamanopeudet pysyy sallituissa, sehän on selvä, ei ole mikään tykki tai muoviluoti tämä vanhempi pannari.  Nyt katsomaan kun Islanti voittaa Portugalin :/  kai?
Dream 250 -64
CB 350 twin -77
Z 650 -81
Z 1000 st -80
ER 5  -98
Z 1100 st -84
250 cross  -
GTR 1000 -86
GTR 1000 -88
FJR 1300 -02
ST 1100 -94
ST 1100 -98

Nyt vähän miinusta renkaasta. Ajomukavuus hyvä, ja tuntuma tiehen säilynyt hyvänä - ei siis parhaana mitä olen näitä kaksipyöräisiä käsitellyt.  Yllätyksenä tuli, että sateen jälkeen lammikoiden ylitys heitti perää, eli poisto ei toiminut
kuten yleensä näissä raskaan mp:n takarenkaissa.  Kyllä - kuulen, että eihän siinä ole tyhjennysuria keskellä - ja myös sen
että "mitä minä sanoin, halpa ei ole hyvä".  Hetken olin jo sitä mieltä että käyn tekemässä urat takarenkaaseen, tekijöitähän löytyy kyllä. Mutta suurin ongelma on se, tuleeko rengasta käsiteltyä oiken, jos sitä vuolee,               näin kokeilumielessä.  Jokaisessa tapauksessa olisin voinut välttää ajamisen lammikkoon, mutta halusin testata renkaan liirtokyvyn, ja sen sain löytymään.  Nopeutta oli kuitenkin enemmän kuin laki salli, ja toinen seikka, mittasin myös lammikon syvyyden eli empiirinen tutkimus menossa.
Mielenkiintoa lisää se, että aletaan olla siinä pisteessä missä ensimmäinen vesiura avautuu kummallekin puolelle rengasta.
Toinen miinus tulee rengasmelusta, ei itselle, mutta kaverille joka ajoi rinnalla. Tien pinnalla oli merkitystä - eli karkea asfaltti aiheuttaa kohtuullisen kovaa meteliä myös pyörän sivulle.  Ajajalle ei tuulen suhinaa enempää kuulu (Shuberth kypärä ja
alkuperäinen kate).  Ja matka jatkuu....
Dream 250 -64
CB 350 twin -77
Z 650 -81
Z 1000 st -80
ER 5  -98
Z 1100 st -84
250 cross  -
GTR 1000 -86
GTR 1000 -88
FJR 1300 -02
ST 1100 -94
ST 1100 -98

Siinäpä kuvaa renkaasta. Vielä en voi moittia renkaan ominaisuuksia, mutta ehkä miinusta pitää todellakin antaa vesiliirto ongelmasta. Jäänee kuitenkin syksymmälle, kun tuo vesiura tulee kulutuspinnan kanssa avautumaan enemmän.
Dream 250 -64
CB 350 twin -77
Z 650 -81
Z 1000 st -80
ER 5  -98
Z 1100 st -84
250 cross  -
GTR 1000 -86
GTR 1000 -88
FJR 1300 -02
ST 1100 -94
ST 1100 -98

Vaihdatin uuden eturenkaan Shinkoksi. Vanha rengas oli misukka. Tämä uusi tuntuu vähän täristävän nopeudella 50-70 saati jos päästää kädet irti tangosta niin puistaa kuin vanha transalppi konsanaan.

Uusi rengas on koneella tasapainotettu. Vanha taas oli pinnaltaan loppu ja sivuilta laikuille " porrasmaisesti" kulunut mutta silti ei puistanut yhtään. Maantienopedella ei ole ylimääräisiä tärinöitä.

Kyllä misukka on misukka loppuun ajettuna ja "vaikka voissa paistais" aina hintansa väärti.Varsinkin pannarissa. thumbsup1

FF1pan rd11

 horisko
Samaa mieltä, alla on ollut Metzeleriä ja Pirelliä. mutta nyt alla olevat Misukat ehdottomasti parhaat tähän
mennessä. Kaksi Euroopan reissua takana ja happea näyttää takarenkaassakin olevan vielä ihan hyvin. Noin
12000 km on takana ja suuri osa siitä kovavahtista autobaanaa kaksi päällä.
Tuntuu olevan hyvin pitoa sateellakin, eli turvallisuus näyttää olevan kunnossa.
En ottaisi tällä hetkellä helposti muita.
Kerron tänne lopullisesta kestosta kuvien kanssa. thumbsup1

Hojare
tee se nyt, huomenna voi olla.....

Mezelerit oli viimex alla ja ny MISUKAT ,,,,aivan kun ajais eri pyörällä  :)  vasta vajaa 3 t alla ,mutta on 5/10 (pito,pehmeys,äänettömyys,,,,)
Joten misukalla ( vaikka ei "viimesin"  malli) niin  inlove koska kaikki hauska,mukava,pito,,,no ei ny liikaa  062802jumpie )
,,,,ja ne renkaspaineet,,,++++ katsokaa ja lisätkää ! niikuin on mainittu moneen kertaan  horisko
Elämä on lainaa ,miksi et nauttisi siitä harrastuksen parissa !

Lainaus käyttäjältä: hojare - 02.07.16 - klo:20:24
horisko
Samaa mieltä, alla on ollut Metzeleriä ja Pirelliä. mutta nyt alla olevat Misukat ehdottomasti parhaat tähän
mennessä. Kaksi Euroopan reissua takana ja happea näyttää takarenkaassakin olevan vielä ihan hyvin. Noin
12000 km on takana ja suuri osa siitä kovavahtista autobaanaa kaksi päällä.
Tuntuu olevan hyvin pitoa sateellakin, eli turvallisuus näyttää olevan kunnossa.
En ottaisi tällä hetkellä helposti muita.
Kerron tänne lopullisesta kestosta kuvien kanssa. thumbsup1

Hojare
Misukoilla(PR4) mennään täälläkin. Testattiin sadekelillä Namlos passilla vesisateessa eli vettä tuli kaatamalla ja tie tosi mutkainen (vauhti n.20-30km/h) todella tarkkaan sai katsoa mihin ajoi mutta tuntuma ajoon oli tosi hyvä koko ajan. Tämähän on aika ääriolosuhde missä menin emännän kanssa ja jos kotosuomessa kurvailee niin varmaan kaikki merkit varmaan toimii. mutta jos menee kauemmaksi niin kannattaa miettiä mitä alle laittaa...

Lainaus käyttäjältä: jatuurila - 06.07.16 - klo:00:43

Samoilla ajatuksilla ja renkailla ajelen minäkin.  thumbsup1
"Kirkkoa kiertää" millä renkailla vain, mutta pitemmillä reissuilla luotan Misukkaan enemmän.

Powered by EzPortal