Pannareiden Syys/Ruska vaellus Savonlinnaan 14-15.9 2013

Aloittaja Timppa, 22.08.13 - klo:11:56

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Prrrskeles !!!!

Ensikerralla,kun joku ajelu järjestetään niin pitää sopia missä ihan tarkalleen tavataan ja jatketaan matkaa.

Timppa oli tohon reittiin laittanut Häijää klo: 10.00 ja mä ajattelin että tietysti Häijään Neste joka on yleensä
se taukopaikka.  olin Häijään Nesteellä klo: 09.20,  söin siellä vähän aamupalaa ja odottelin että Porin suunnalta tulevat sinne ???  en tavannut, nähnyt yhtäkään pannaristia ennen 10.20 joten päätin lähteä vaan
ajamaan kohti Savonlinnaa. ( en sitten ottanut niitä seuraavia pysähdyspaikkoja paperille, enkä muistanut
niitä ulkoa, kaiken lisäksi huomasin vasta Häijäällä että känny olikin jäänny himaan.) ajelin omia aikojani Savonlinnan torirantaan Seurhuoneen lähelle, mutta en nähnyt sielläkään,kuin yhden pannarin parkissa,(ei ollu panfun tarraa). olin siellä 16,20-16,50. söin yhden lihälörtsyn ja lähdin painamaan Naantalia kohti, himassa olin 22,30 kokeilin kuinka kauan Sepi jaksaa istua yhteen menoon pärrän päällä pysähtymättä, 3 tuntia on nyt kokeiltu, ehkäpä joskus tulee istuttu kauemminkin ??? kilometrejä tuli 1034 km.

08.09.13 - klo:09:12 #16 Viimeisin muokkaus: 08.09.13 - klo:11:34 käyttäjältä Mphessu
Lainaus käyttäjältä: sepeteus - 08.09.13 - klo:08:15
Prrrskeles !!!!

Ensikerralla,kun joku ajelu järjestetään niin pitää sopia missä ihan tarkalleen tavataan ja jatketaan matkaa.

Timppa oli tohon reittiin laittanut Häijää klo: 10.00 ja mä ajattelin että tietysti Häijään Neste joka on yleensä
se taukopaikka.  olin Häijään Nesteellä klo: 09.20,  söin siellä vähän aamupalaa ja odottelin että Porin suunnalta tulevat sinne ???  en tavannut, nähnyt yhtäkään pannaristia ennen 10.20 joten päätin lähteä vaan
ajamaan kohti Savonlinnaa. ( en sitten ottanut niitä seuraavia pysähdyspaikkoja paperille, enkä muistanut
niitä ulkoa, kaiken lisäksi huomasin vasta Häijäällä että känny olikin jäänny himaan.) ajelin omia aikojani Savonlinnan torirantaan Seurhuoneen lähelle, mutta en nähnyt sielläkään,kuin yhden pannarin parkissa,(ei ollu panfun tarraa). olin siellä 16,20-16,50. söin yhden lihälörtsyn ja lähdin painamaan Naantalia kohti, himassa olin 22,30 kokeilin kuinka kauan Sepi jaksaa istua yhteen menoon pärrän päällä pysähtymättä, 3 tuntia on nyt kokeiltu, ehkäpä joskus tulee istuttu kauemminkin ??? kilometrejä tuli 1034 km.

Otan osaa. Meillä vanhemmiten itse kullakin alkaa tuo muistivärkki joskus oireilemaan. Milloin unohtuu mitäkin, lompsa, pankkikortti tai känny tai kalenteri. Itse olen jo sovinnolla jättänyt kännyyn vastailemisen. Saitpahan ajella hienossa kelissä -rautaperseharjoittelua.
horisko

Ethän vaan ollu viikoo liian aikasin, jos eilen oot ollu liikkeellä  ;)

No voi joopa kele... Huomasin ku katsoin mun kalenteria aaarrgh ja viuh ja vauh !!!!

Niinpä taisin tehdä. sorry Timppa hyvä suunnitelma sulla, kaikilla ei näy noi päivämäärät pysyvän hanskassa,
tässä iässä toi Dalmatialainen iskee välillä.

Kääk... mä lähden huomenna duuniin enkä siis taaskaan pääse mukaan.

Parempi onni ensi kerralla.
Se vaan on Sepi niin, että niille sattuu ja tapahtuu jotka tekevät jotakin.
Niille muille ei sitten mitään koskaan tapahdukaan.  thumbsup1

Hyvät kelit ja hyvä peli alla, niin mikäs siinä on päästellä.... airrev

SS1000, SS1000PF Kimppa, BB2500K Kimppa, SS1000AFin, IBAF Scandinavia Rally-15, SS1000PF, SS1000 AR-15,SS1000AR-22

Kävin tänään entisessä kotikaupungissa päivä-ajelulla,ei ollut seurahuoneen lähellä yhtään pannaria päivystämässä.Oli kyllä loistava ajokeli piipahtaa nyyslot sityssä,heinäveden kautta takaisin Kuopioon.Itse kylä on kyllä hiljentynyt kesän jäljiltä,mutta maisemat ovat ennallaan ja onhan se linna edelleen komian näköinen.
Jos joku ei ole käynyt tutustumassa sisällä,niin kyllä kannattaa käydä nyt samalla reissulla.

Paikallistuntemusta kaivataan kun paluureittiä hienosäädetään.  sa_doh

Eli onko tie 4323 "maisematie" edelleen ilman päällystettä?
Kartan mukaan olisi n.16km soralla? onko näin ? Mikäli on sitten otamme SU paluussa vaihtoehdon B käyttöön.  :)

Ei se sora mitään haittaa, mut se peseminen syö miestä.  53.gif
SS1000, SS1000PF Kimppa, BB2500K Kimppa, SS1000AFin, IBAF Scandinavia Rally-15, SS1000PF, SS1000 AR-15,SS1000AR-22

Suurlahen seutu on soralla, n. 15 km, ainakin kun viimeksi siitä ajoin. Eipä nykyään herkästi alempiluokkaisia teitä päällystetä, mieluummin muutetaan sorapintaisiksi. Nykyisetkin mukavat mutkatiet alkavat pahasti reikiintymään ja rapautumaan, harmi.

11.09.13 - klo:21:51 #23 Viimeisin muokkaus: 11.09.13 - klo:21:53 käyttäjältä Timppa
Jos jollakin on intoa lähteä ns. äkkilähtönä ei muuta kuin yhteys hotelliin ja kokeilemaan onko huoneita.

Ja paluureitillä ei ole soraosuuksia...  thumbsup1
SS1000, SS1000PF Kimppa, BB2500K Kimppa, SS1000AFin, IBAF Scandinavia Rally-15, SS1000PF, SS1000 AR-15,SS1000AR-22

13.09.13 - klo:10:35 #24 Viimeisin muokkaus: 13.09.13 - klo:10:40 käyttäjältä Timppa
Lopullisissa tarkistusmittauksissa päädytty seuraavanlaiseen paluu reittiin.  airrev   :)
http://goo.gl/maps/hwK3z

Mukavan tuntuisessa säässä.....  thumbsup1
SS1000, SS1000PF Kimppa, BB2500K Kimppa, SS1000AFin, IBAF Scandinavia Rally-15, SS1000PF, SS1000 AR-15,SS1000AR-22

Nyt on kotiuduttu Savonlinnasta.
Kiitoksia mukanaolijoille kivasta seurasta!

Täälläkin kotiuduttu reissusta. Mennessä 504km ja takaisin tullessa 578km......  03Biker  03Biker  03Biker

Tarkistettu kaikki Savonlinnan "meno mestat" kunnes löydettiin  1152413
kun löydettiin DJ:n kanssa yhteinen sävel alkoi tanssijalka vipattamaan ja eikun parketille.  _party_party_
ja hauskaa oli.
Valomerkin jälkeen katsastettiin vielä Night Club.  cool_smil

SS1000, SS1000PF Kimppa, BB2500K Kimppa, SS1000AFin, IBAF Scandinavia Rally-15, SS1000PF, SS1000 AR-15,SS1000AR-22

kiitos teille ja mukana olleille me vanhukset nukkumaan klo23 näin se vaan etenee ;) mut ajelussa jaksettiin/nautittiin  kylkylkyl

T.Mirva ja Jussi

Kiitos seurasta! Hyvä reittivalinta, upeita maisemia, sopivasti kurvia ja mutkaa.
Jaana ja Timppa p.s ostoslistaan lisätty geelipenkki

Powered by EzPortal