Kypärien turvallisuudesta & standardit

Aloittaja Tonzal, 13.05.09 - klo:19:45

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 4 Vieraat katselee tätä aihetta.

Tässä linkki Motorcycle Online -sivuston kypärätestistä kertovaan artikkeliin.

Mielenkiintoista luettavaa eri kypärästandardien eroista ja lähtökohdista. Lopputuloksena oli, että lähes kaikki kypärät halvoista kalliisiin ja muovista kuituihin ovat riittävän suojaavia. Eurostandardi näytti rivien välistä vievän voiton, mutta jenkki-DOT oli iskun suojaavuudessa jopa "pehmeämpi", mutta muu laatu heikompi. Lähtökohtana on, että onnettomuuksissa ylivoimaisesti suurin kypäräiskujen aiheuttaja on pudotus asfalttiin, ja tällöin aivoja suojaa parhaiten mahdollisimman paksu "styroxi", joka imee iskun voiman ja pienentää äkkipysäytystä, josta G-voimat muodostuvat. Yksityistä jenkkiläistä Snell-standardia kritisoitiin, että se on liian "kova", se on tehty suojaamaan törmäämiseltä "tolppaan" ja vielä kahteen kertaan peräkkäin, jolloin G-voimat tulevat liian suuriksi, jotta aivot voisivat törmäyksestä selvitä. Käytännössä siitä ei siis ole hyötyä, vaan jopa haittaa liian kovana, koska tälläiseen iskuun joutuessa muu kroppa ei selviä, ja pelkässä pudotuksessa se ei suojaa niin "pehmeästi" kuin muut. Paradoksaalisesti lähes kaikki valmistajat haluavat jenkkimarkkinoilla saada snell-leiman ja samalla voivat pyytää kypäristä ylihintaa, vaikka ko. standardin kypärä on jopa huonompi pehmentämään yleisimpää iskuvoimakkuutta, joita suurimmassa osassa onnettomuuksissa syntyy, kuin pelkkä DOT-kypärä.

Jokainen lukekoon artikkelin itse läpi, mutta näin minä lukemani tulkitsin. Eli, kun ostan kypärän kierrän Snellilliset kaukaa  :blah5:

Tässä vielä alan artikkelissa kuvatut standardit:
DOT (FMVSS 218), USA
ECE 22-05, Eurooppa
BSI 6658 Type A, Iso-Britania
Snell M2000/M2005, USA (yksityinen&vapaaehtoinen)

t.Tonza
Hugo:"Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta!"

Powered by EzPortal