Raahesta Hailuotoon

Aloittaja Maria, 26.12.10 - klo:21:38

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

26.12.10 - klo:21:38 Viimeisin muokkaus: 10.01.11 - klo:00:04 käyttäjältä Maria
Raahesta Hailuotoon n.220km

KARTTALINKKI

Aloitetaan meillä kotona(A) kahvittelemalla ja laittamalla terveiset foorumille,
että olemme lähtökuopissa  airrev
Voidaan pistäytyä ensin vaikka tuossa satamassa museossa katsomassa Wanhaa Herraa:
maailman vanhinta sukelluspukua, joka on tehty vasikan nahasta 1700-luvulla.

Suunnataan sitten Pattijoelle, mistä löytyy myös yksi valokuvaamisen arvoinen museokohde;
vuonna 1897 rakennettu kivinen (B) Rännärin silta,
joka on saanut nimensä sillan kupeessa sijainneesta viinan polttimosta.
Viinatehdas oli toiminnassa niinä päivinä, kun silta oli vielä tehty puusta ja kerta toisensa jälkeen meni rikki.

Ajellaan mutkaista tietä Siikajoelle ja edelleen Lumijoelle (Lehtoset liittyy tästä mukaan porukkaan?).
Limingan ja Tyrnävän "lehmäpolkuja" kiidetään mutkasta toiseen mopoa nakellen.
Saavumme Utajärvelle Merilän Kartanoon (C)
Näissä tervanpolttomaisemissa nautimme riista-ateriasta ja jos on aikaa, niin vaikka intialaisesta päähieronnasta. Vartti maksaa 17€.

Muhoksella ihastelemme ohimennen Wanhan Tyllin taloa (D)
Tyllin talolta pohjoiseen mentäessä läheiseltä puronrinteeltä avautuu syvä kuru, jonka vastarannalla luoteessa kohoaa Siniparran kukkula,
joka löytyy Sakari Topeliuksen sadusta "Koivu ja tähti". Satusedän tarinoissa on muutenkin käytetty hänen esi-isänsä Kristoffer Toppeliuksen elämänvaiheita.

Jatkamme Oulunsaloon.
Siellä on (E) Varjakka
1900-luvun alussa Pohjoismaiden suurimpiin sahalaitoksiin lukeutunut sahamiljöö konttorirakennuksineen kaikkineen.

Hailuotoon menemme lautalla.
Voimme poiketa 20 rakennusta sisältävässä (F) kotiseutumuseossa ja (G) Luotokeskuksessa,
jonne voi jäädä iltaa viettämään ja yöpymään, joko hotelliin tai leirintäalueelle,
tai vain käydään tutustumassa majakkaan, syödään jätskit ja käveleskellään kuumat ajokamppeet päällä valkohiekkaisella beachilla  irvistys
ennen kuin lähdemme takaisinpäin.

KARTTALINKKI

Powered by EzPortal