Perän huoltoa

Aloittaja ltm, 22.06.16 - klo:20:24

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Takarenkaan vaihdon yhteydessä oli sopiva hetki ryhtyä perän huoltoon. Öljyt olin jo vaihtanut keväällä.

Kun otin vanteen irti, niin heti pisti silmään runsas kumipölyn määrä. Hammaskehät kaipasivat myös uutta rasvaa, joten purkuhommiin. Vetopakan irroituksen jälkeen löytyi vika. Kaikki vaimenninkumit olivat väljiä ja niiden sisällä olevat alumiiniholkit olivat myös kuluneet toispuoleisiksi eli laitetaan kaikki uusiksi.

Vaimenninkumit löytyivät Stormilta ja merkintöjen mukaan olivat alkuperäisten kanssa ns samalta tuotantolinjalta. Perän kolme O-rengasta ja vaimenninkumien alumiiniholkit piti hakea Vantaan Bike Worldista. Holkit tulivat reilussa viikossa, joten tänään pääsin vihdoin asennushommiin.

Mutta paras tulee lopuksi. Huoltomanuaali sanoo, että hammaskehään täytyy laittaa molybdeenipastaa ja tarkemmin "Pro Honda Moly 60 Paste". Kysyin löytyisikö ko rasvaa, kun kerran perää huoltamaan ryhdyin. Varaosamyyjä ei löytänyt rasvaa, joten kysyin voinko käydä huollossa kysymässä mitä käyttävät? No, eipä asia edennyt huollossakaan sen pidemmälle. Laittavat vaseliinia hampaisiin, mutta tuota Hondan omaa ei heillä ole käytössä. Sähköpostilla sain BW:sta myöhemmin tiedon, että heillä ei ole myytävänä molybdeenirasvaa sen heikon menekin vuoksi!  :o

Joten netin ihmeellistä maailmaa tutkimaan, koska ajattelin laittaa hammaskehään jotain vähän parempaa, kuin autojen perus vetoakselien molybdeenirasvaa, jota toki lötyi valmiiksi tallista. Löytyi tuote Red Line CV-2 MoS2 erikoisrasva, joka tuotetietojen perusteella vaikutti ko käyttöön vallan sopivalta. Motonetista löytyy ko rasvaa numerolla 60-3091 hintaan 24,90 rasvaprässin patruunan verran. Asiallisen tuntuista punaista rasvaa tuli laitettua hammaskehään kohtuudella ja äsken kun kävin koeajaolla, niin tuntuivat ainakin toistaiseksi pysyvän sisällä. Pilot Road 3 tuntui myös hyvältä; painetta laitoin n 3,4.



Liian tarkka suunnittelu vain pilaa reissun!

Aika on ajellut ohi noista Hondan ohjeista. Nykyisin vastaavat rasvat taitavat olla litiumpohjaisia. Mutta mutta, itse olen pari syöpynyttä perää vaihdellut ja se suurin saatana noiden kanssa lienee kosteus, joten minua kiinnostaa eniten veden kesto. Rauhoittuiko mahdolliset värinät kumien vaihdon jälkeen? Niiden vaihto on edessä sekä mun että naisystävän pyörässä.

Tuon Red Linen pitäisi kestää hyvin myös kosteutta. Aika näyttää miten toimii ja täytyy aikanaan raportoida kokemuksista tänne.

Tallissa kun pyörittelin takapyörää, niin väljäliike poistui lähes kokonaan. Aiemmin tuntunut lonkse oli poissa. Aika napakka oli asentaa holkit kumeihin ja kumit vanteeseen. Sipaisu mäntysuopaa kumin pintaan, niin aika helposti menivät paikoilleen.

Ajossa suurin havainto oli uuden takarenkaan rauhoittava vaikutus mutkissa. Kallistukset menivät kuten pitää eli ei horjahtelua, kuten tuolla aika kuluneella Z6:lla. Huomenna olisi ohjelmassa tuon "pappa ceparin" ketjujen sekä rattaiden vaihto ja heti alkuviikosta Pannariin vielä uusi eturengas.
Liian tarkka suunnittelu vain pilaa reissun!

Onkohan tämä "punainen" rasva samaa mitä käytetään noissa merenkulun akselirasvoina?  Ainakin oman pyörän takahaarukkaan laitoin tuota rasvaa, eikä mitään ylimääräistä ole ilmaantunut.  Tietääkseni tuo rasvan paineenkesto on myös yksi parhaimmista. Peräöljyissä, varsinkin raskasvehkeissä peräöljyn pitää olla juurikin EP luokan mukaista. Muuten tulee hammasrattaisiin räjähdyskuoppia, eli öljyn "kuplat" rikkoo hampirattaan pinnan.
Dream 250 -64
CB 350 twin -77
Z 650 -81
Z 1000 st -80
ER 5  -98
Z 1100 st -84
250 cross  -
GTR 1000 -86
GTR 1000 -88
FJR 1300 -02
ST 1100 -94
ST 1100 -98

Lainaus käyttäjältä: Pannukakku - 22.06.16 - klo:21:36
Aika on ajellut ohi noista Hondan ohjeista. Nykyisin vastaavat rasvat taitavat olla litiumpohjaisia. Mutta mutta, itse olen pari syöpynyttä perää vaihdellut ja se suurin saatana noiden kanssa lienee kosteus, joten minua kiinnostaa eniten veden kesto. Rauhoittuiko mahdolliset värinät kumien vaihdon jälkeen? Niiden vaihto on edessä sekä mun että naisystävän pyörässä.


Korjaus ja oikaisu muutaman vuoden takaa kun ymmärrys asioista paranee:

Voiteluaineet ovat useammassa tapauksessa mineraaliöljyä tai synteettistä perusainetta, kuten silikoniöljyä tai PAO-öljyä, joka on sakeutettu yleensä jollain metallisaippualla. Esimerkiksi litiumsaippualla. Mutta lisäaineistus on eri juttu. Pannarien periin tarvitaan rasvaa, joka kestää kosteutta ja tarttuu hyvin, mutta sen pitää myös voidella ja kestää kovaa painetta. Ja näiden ominaisuuksien tulee säilyä renkaanvaihdosta renkaanvaihtoon. Sen takia rasvassa pitää olla enemmän kuin pelkkä perusaine ja sakeutin, tässä tapauksessa molybdeenisulfidi (MoS2). Eli toisin kuin rasvakaupan harhainen myyjä sanoi vuonna viisitoista niin litium ei korvaa molybdeeniä.

Joten ainoa kelvollinen rasva sisältää molybdeenilisäaineistuksen, vähintään 3 prosenttia massasta. Ostin taannoin molybdeenipastaa jossa on 40% MoS kakkosta.

Red Linen punainen MoS-rasva on molybdeenilisäineistettua kliksja rehvastelevat punaisen molybdeenin olevan parempaa. Mene ja tiedä, olen käyttänyt noiden nestemäistä rasvaa asennusrasvana ja valittamista ei ole ollut.

Mutta, toisin kuin aiemmin viisastelin, molybdeeniä pooreihin.

...ja Scholarin mukaan "punainen molybdeeni" on ilmeisesti syntetisoitua MoS2:sta joka on tuotettu molybdeenikloridin, rikkivetyjen ja argonin reaktiolla. Tämä synteettinen MoSka toimii laajemmalla lämpöalueella joten Red Linen rehvasteluissa on perää.

Powered by EzPortal